Naisia joille mikään ei riitä?

Palaamme ajassa siihen hetkeen, jolloin Armas Hakkaraisen aivoissa synnähti idea Urmaanlinna – hankkeen uudesta tulemisesta. Vai kenen aivoissa se idea loppujen lopuksi synnähtikään?

Armas Hakkaraista voisi monilla mittareilla luonnehtia menestyneeksi mieheksi. Julkisivu on näyttävä, samoin hänen rinnallaan on erittäin näyttävä puoliso, jolta inhimillisesti katsoen ei puutu mitään. Lukija saa luvan käsittää tämän määritelmän joko Violan tai Armaksen näkökulmasta.

Niin, mutta inhimillisesti katsoen Violalta ei puutu mitään!

Kuitenkin tapaamme tänä aamuhetkenä Hakkaraisten aamukahvipöydässä erittäin hapanilmeisen vaimoihmisen, joka heittää lukemansa naistenlehden alassuin pöydälle. Armas reagoi normaalia voimakkaampaan läpsähdykseen ja kurkistaa sanomalehtensä ja manulasiensa yli. Armaksen äänessä on miehistä karheutta ja maanittelevaa lämpöä. Äänen karheus johtuu aamuyön kuorsaamisesta, maanitteleva lämpö monivuotisen avioliiton kokemuksesta:

- Noo, mitä nyt kultaseni?
- En minä mitään sanonut!
- Miksi tuo ilme?
- Minkä minä naamalleni mahdan, jos ei kelpaa voi katsella muualle.

Armas tekee ensimmäisen virheen. Hän naurahtaa isällisesti samalla kun  laskee lehden käsistään:

- Ei kai pikkuvaimo ole noussut väärällä jalalla tänä aamuna?
- Lue tuosta lehdestä!
- Ei kai sitä siinä kerrota! Anteeksi kömpelö viisasteluni, mutta sinähän tiedät etten minä koskaan lue noita hömp… siis en lue noita naisille tarkoitettuja laatulehtiä.
- Nyt luet!

Violan käskytyksessä on hyytävää huurua. Hakkarainen ottaa lehden ja kääntää aukeaman näkyviin mutisten:

- No mitäs täällä nyt ollenkaan on? Kas kas, koko aukeaman juttu rouva Turpeisesta. Mitä soopaa tässä otsikossa puhutaan: ”Menestyvän miehen vaimossa vaistoaa hiljaista lujuutta!”
- Lue eteenpäin!
- Luetaan, luetaan… ”Huoltamomagnaatti Turpeisen perheessä on asioilla selvä järjestys. Vaimo huolehtii kodista ja lounasbaarista samaan aikaan kun mies luo karriääriä liikemaailmassa ja kartuttaa mittavaa omaisuuttaan…”  Mitä, mitä, mitä ihmeen karriääriä se muka luo?
- Viis siitä, mutta lue eteenpäin!
- Koko ajan… ”Johtaja Turpeinen kuitenkin vakuuttaa, että ilman vaimoaan hän ei olisi mitään. Eli totta tässäkin tapauksessa se vanha hokema, että menestyvän miehen takana on aina nainen.” No se on totta, vaikka ei kylläkään aina. Paljon useammin on niin, että menestyvän miehen rinnalla on aina nainen, äähhähhää... Kyllä sitä sitten ollaan…

Violan ilme happanee  yhä enemmän jos mahdollista:

- Voisitko kohdentaa vihjauksesi hieman tarkemmin?

Violan papiljottien ympäröimä pää heilahtaa samoin kuin jos hän olisi huiskauttanut mustia kiharoitaan. Hakkarainen  kiirehtii korjaamaan sanojaan:

- Nyk… siis rouva Turpeistahan  minä tarkoitin, eikö se ripustautunut Pauli  Anteroon vasta sitten kun ne rikkaudet  löytyivät sieltä Turpeisen sahanpuruista, hahhah!
- Kyllä se baariapulainen tiesi niistä jo aiemmin.
- Sahanpuruista vai? Siis mahdollisesti, mutta mikä tässä jutussa nyt on niin kuohuttavaa, Viola rakas?
- Turpeinen rikastui kun kuunteli vaimonsa neuvoa!
- Mit… mitä ihmeen neuvoa? Liikeasioissa vai?
- Ei vaan meni raivaamaan Asennusyrityksen vinttiä kun vaimo käski.

Armas puhkeaa sydämelliseen hohotukseen, jonka tarkoitus on ikään kuin palkita vaimon leikinlasku, mutta se on virhe. Viola tuohtuu nyt aivan tosissaan:

- Sinä et ikinä kuuntele minua! Sinä olisit jo suurkunnan hallituksen puheenjohtaja jos olisit kuunnellut!
- Ja missähän asiassa?
- Urmaanlinnan pystyttämisessä!
- Enhän minä ole ollut mitään linnoja pystyttämässä, sehän oli…
- Niin oli, Urmas - vainaja ymmärsi miten asioita viedään eteenpäin ja hän kuunteli minua herkällä korvalla.
- Mutta eikö Urmaanlinna – hanke kaatunut jo paljon ennen kuin  te menitte naimisiin? Sinähän olet sanonut että teidän seurustelunne alkoi vasta sen jälkeen kun Urmas oli päässyt… siis palannut Kuusniemelle juuri tämän kotitalomme pakkohuutokaupan alla. Vai ei kai teillä ollut… siis oliko teillä…
Viola näyttää loukkaantuneelta:
- Vai niin, vai se sinua vain kiinnostaa! No, onhan sekin yksi keino muuttaa puheenaihetta!

Viola kääntyy puolittain selin mieheensä ja ristii käsivartensa rinnalle. Se on  paha merkki ja tietää kukaties miehelle pitkää riviä yksinäisiä öitä olohuoneen sohvalla. Armaksella ei ole hajuakaan missä nyt ollaan, saati mihin ollaan  menossa, tai tarkemmin sanoen tulossa. Hänen äänessään on lähes mouruavaa nöyristelyä:

- Viola kulta, anteeksi nyt mutta voisitko vähän selittää?
- Kai se on pakko kun sinä et muuten ymmärrä. Jos Urmaanlinna olisi rakennettu, niin Kuusniemi olisi nyt pohjoishämäläisen suurkunnan keskus, ja Urmas, tai tässä tapauksessa tietysti sinä olisit tuon suurkunnan suurin vaikuttaja.
- Viola rakas…
- Tuo ei auta! Sinulla ei ole riittävästi psykologian  tajua. Urmaanlinnasta sanottiin että se tulisi olemaan hallintopalatsi, ja juuri sellaisen suurkunta tarvitsee. Ymmärrätkö?

Armas paneutuu nyt asiaan toden teolla:

- Hemmetti Viola, luuletko tosiaan että Urmas laski niin pitkälle?
- En luule vaan tiedän! Jos sinä haluat olla veljesi mittainen mies, niin sinä nostat Urmaanlinnan tuhkasta! Mutta ethän sinä minua koskaan kuuntele!
Armas kohoaa koivilleen ja siirtyy vaimonsa taakse, ilmeisesti valmiina hartiahierontaan.
- Mihin minä joutuisinkaan ilman sinun loistavaa päättelykykyäsi?
- Et juuri mihinkään!
- Noh, panetko toimeksi?
- Kyllä rakas, kyllä! Minä teen aloitteen heti… heti seuraavassa kokouksessa, ja viimeistään kahden vuoden kuluttua minä kannan sinut kynnyksen yli Urmaanlinnaan!
- Tarkoitat kai Violan ja Armaan linnaan?
- Nimenomaan, senkin pikku juonittelija!

Näin on kuin onkin taustalla hiljaisena vaikuttava nainen jälleen kerran ampunut lähtölaukauksen erälle tapahtumaketjulle, joka tulee monella tapaa mullistamaan Kuusniemeläisten elämää. Kuinka monta kertaa maailmassa onkaan pystytetty vääränlaisia patsaista  aivan väärille henkilöille! Naisen liikkeelle kannustama mies istuu tyypillisimmillään pronssihevosen selässä, vaikka jalustalla pitäisi olla jotain paljon feminiinisempää, kuten aamukahvipöytä, parivuode tai heinälato, muutamia mielivaltaisesti valittuja esimerkkejä mainitaksemme.

Mutta vielä toistaiseksi se savi, josta kerran tullaan muotoilmemaan kunnallisneuvos Armas Hakkaraista esittävä pysti, lepää vielä luonnontilassa vahvan vesiheinän ja ohuen humuskerroksen alla. Ja se paperi, jolle nimityksestä kertova kunniakirja painetaan, huojuu kukkalatvamäntynä eräällä hietakankaalla lähellä ystävyyskunta Kyyjärven keskustaajamaa.

Mutta polun pää menestykseen on jo aukeamassa!