Uintimatka

Pakina Annikki Kujalan kirjasta Sitä se on, sinisilmä

Näitä pikku juttuja tehdessäni olen vähitellen tullut paljastaneeksi jo monia huonoja puoliani ja luonteeni heikkouksia. Tulkoon siis ilmi jälleen yksi: pelkään kaikenlaisia pikku ötököitä. Ryömiviä, käveleviä tai lentäviä.

Olin taas kerran aloittanut kuntokuurin. Poljin pyörällä pitkiäkin matkoja ja sopivan tilaisuuden tullen pujahdin uimaan.

Oli helteinen iltapäivä kun pyöräilin kohti etappiani, viidentoista kilometrin päässä olevaa uimarantaa. Sen piti olla syrjäinen, rauhallinen, laiturilla varustettu. Kuulosti hyvältä.

Pienen etsimisen jälkeen löysin polun joka johti uimarannalle. Ilma ihan väreili kuumuutta  kun lähdin sandaaleissa kohti rantaa, havumetsän kesäistä tuoksua hengitellen.

Rauhallinen kävely muuttui äkkiä pikajuoksuksi, kun vilkaisin alaspäin. Polulla kuhisi, Ainakin sata miljoonaa muurahaista, joista noin kymmesosa oli kiipeilemässä paljaita sääriäni pitkin ylöspäin. Loppumatkan hyppelin milloin toisella, milloin tosella jalalla ja yritin pyyhkiä purevia ja kirveleviä murkkuja iholtani.

Rannalta ei löytynyt pienintäkään paikkaa, missä olisi voinut ajatellakaan vaatteiden vaihtamista. Pikku pedot vartioivat silmät kiiluen jokaista neliösenttiä. Vaatteet oli kuitenkin saatava välttämättä pian pois ja päästävä turvaan järveen.

Hätä ei lue lakia. Juoksin laiturille strippasin siinä koko huviloillaan löhöävän lomakansan nähden vaatteistani ja uimapukuun. Veteen pääsy tuntui tosi ihanalta.

Paluumatka sujui paremmin, kuin laskin kolmeen ja otin kunnon vauhdin alusta alkaen.

En kerro, missä kyseinen ranta on. On varmaan vaihtelua hiljaisessa huvilalomassa  nähdä silloin tällöin laituristrppausta. Niin että tervemenoa uintiretkelle.