Maltti on valttia sorsastuksessakin

Kuusniemen Erän entisenä puheenjohtajana katson velvollisuudekseni puuttua muutamin adeknootein hiljakkoin alkaneen metsästyskauden rötöstelyihin.

Nimittäin nythän on niin, että minä tunnen metsästyskulttuurin kuin oman ruutivarastoni, jonka sijainnin jätän tässä yhteydessä mainitsematta. Uteliaille tiedoksi, ettei sitä kannata haeskella aivan lähinurkilta eikä etenkään taloni kellarista, joka kylläkin on pomminvarma säilytyspaikka räjähteille. Olenhan alan koulutuksen saanut ylipanostaja.

Sanoudun heti alkuun tässä yhteydessä irti maallikoiden käsiin joutuneen Kuusniemen Erän toiminnasta, joka sivumennen sanoen ei kestä päivänvaloa kaikilta osin. Sen jälkeen kun Armas Hakkaraisen johtama syndikaatti valtasi mainitun metsästysseuran johtopaikat, on kuntalaisten henki ja terveys ollut vakavasti uhattuna. Puhumattakaan seutukuntamme riistakannasta ja eritoten sorsalinnuista, johon lajistoon erityinen huolenpitoni kohdistuu. Tarkemmin koordinoiden kyse on Pappilanniemen heinä- eli sinisorsista, (Ananias Pythagoras) joita olen ruokkinut pitkin kesää oman toimeni ohessa. Minä en siis ole ostellut viikon ikäistä pullaa Turpeisen baarista itseäni varten, kuten baarin liepeillä norkoilevat ilkeämieliset kylähumoristit ovat tietämäni mukaan naljailleet.

Pappilanniemen ja niin sanotun Mielosenniemen välinen ruovikkohan on mitä mainioin lisääntymispaikka sorsalinnuille. Kärsivällisellä ruokinnalla onnistuin saavuttamaan lähes kolmenkymmenen yksilön luottamuksen, mennen tuo molemminpuolinen luottamus niin pitkälle, että söimme sorsalintujen kera pullaa samasta kädestä.

Olin siis huolellisesti varautunut sorsastuskauden alkuun, ja uskoin että valtaamaani ja selvästi merkitsemääni metsästysalueen koskemattomuutta eli legimiteettiä kunnioitettaisiin. Maassamme vallinnut tuhatvuotinen perinne naapurin riista-alueen koskemattomuudesta velvoittaa jokaista kunniallista kansalaista, myös Armas Hakkaraista, jonka kunniallisuus tosin aivan sivumennen mainiten on kyseenalainen. Jätän lukijan oivallettavaksi  mitä se tarkoittaa tässä yhteydessä.

Todellinen metsästäjä ei Hakkaraisen, Kiisken ja Juurikkalan tavoin ikinä sortuisi ostopanoksiin, joten vietin lataamossani pitkiä ilta- ja yöpuhteita. Lataamoistahan minulla on joltinenkin kokemus, kuten kaikki hyvin tietävät.  Maallikothan luulevat, että haulikon patruuna on yhtä kuin summittainen neljännneskourallinen ruutia ja yhtä epämääräinen hyppysellinen hauleja. Näinhän ei ole, vaan ruuti on punnittava grammalleen, ja haulit laskettava yksin kappalein sopivan balanssin saavuttamiseksi alkupanoksen, toplinkien  ja hauliston välillä. Tässähän pätee Einsteinin suhteellisuusteoriasta tuttu kaavio nopeuden suhteesta kappaleen massaan.

Minun on tässä yhteydessä sanottava, että kaipaan edelleen rakasta tuhottua suustaladattavaa Hysqvarnaani, vuosimallia 1906, tuota kaikkien hanallisten rekyyliluokan aseiden kuningatarta. Se, joka kerran on saanut tuntea olkapäässään sen kiukkuisen potkun, ei voi sitä koskaan unohtaa. On asioita jotka eivät vanhene, ja ne maksavat sen vielä kalliisti!

Mutta asiaan: Jo vuorokautta aiemmin täsmäsin kelloni Euro-aikaan, sillä tapani ei ole myöhästyä tulenavauksessa. Pahaksi onneksi ajoneuvostani loppui polttoaine, ja lähtöni viivästyi ratkaisevasti, johtuen  hitaasta palvelusta Turpeisen tankilla. Niinpä kun lopulta saavuin Pappilanniemeen kahden haulikon ja sadanviidenkymmenen ladatun partuunan kera, olivat linnut kadonneet, eikä syytä tarvinnut kaukaa hakea. Rantahietikolla lojui läjäpäin tyhjäksi räiskittyjä vihtavuorelaisia. Löysin myös höyheniä ja jalanjälkiä, jotka tallensin välittömästi todistusaineistona reppuuni. Siis höyhenet, syvimmälle painuneesta jalanjäljestä kävin myöhemmin ottamassa kipsivaloksen. Saapas oli ollut numeroa neljäkymmentäviisi, joten metsästysrikollisen kokoluokka on selvillä, samoin kuin se kuka on hiljattain ostanut uudet Nokian Erä-kumisaappaat.

Tuo häikäilemätön maallikko oli siis kehdannut ampua kesyn pullasorsan, ehkäpä jopa useampiakin, ja aiheuttanut luonnollisesti sen, että lintujen luottamus oli menetetty. Pari kertaa mainittu parvi yritti laskeutua pesimälahteensa, mutta Mielosennimestä avattu useiden käsiaseiden tuli karkoitti ne välittömästi. Vastasin tuleen riittävällä kapasiteetilla, ampuen niin sanottua kaaritulta, ja kyllä tuli hiljaista. Mjahhahhah!

Siis te, jotka häpeilemättömästi ammuitte varaamani ja kesyttämäni villit sorsat, ilmoittautukaa välittömästi ja palauttakaa ampumanne yksilö, tai yksilöt minulle, koska se on pienimmän riesan tie meille kaikille. Muussa tapauksessa olen pakoitettu mittaviin oikeustoimiin mainitussa asiassa.

Varma G. Kylmälehto
Kylmälehdon osaamiskeskus.