Syksy, jota ei tullut

Runo on Terttu Pitkäsen Kirjasta Syksy, jota ei tullut

Äsken oli kevät,
voikukkien keltainen nauru niittyjen yllä.
Tuomenkukat värisyttivät ylpeinä kukkaterttujaan.

Ja kesä!
kulleroniityt tulvillaan kultaa!
Keräsin niitä sylintäyden.
Kahlasin tuoksuvaa heinää
paljain jaloin.
Pihlajat tuoksuivat.
Juhannusruusut ylvästelevät
lähes liian täydellisinä.

Yht`äkkiä maa oli kuurasta valkoinen.
Muuttolinnut eivät lähteneet-
ne putosivat lumelle kuolintuskissaan.
Ei punertunut puolukan poski.
Vihreät raakileet puri armoton halla.

Ja kun käännyin,
joku odotti minua portin luona.
Talvea kylmempi,
pakkasta ankarampi.
Jäätyneet kukat sylissäni,
paljain jaloin
menin tuntematonta noutajaani vastaan
kaivaten syksyä,
jota ei tullut.