Kurkistuksia kuusniemeläisten mielenmaisemaan, osa 2

Edellisessä osiossa jätimme lukijan Kuusniemen kirkon urkuparvelle dir. cant. Piiparisen arvoituksellisen taiteilijapersoonan seuraan. Pahoittelemme tapahtunutta.

Jätämme nyt urkulehterin ja palaamme kirkkosaliin. Kas vain, Valmakin on kirkossa, mutta Voivalinia ei näy. Tai näkyy tietysti, meille, mies istuu parhaillaan Urmaansaaren kärjessä ongella. Tuskin ajattelee mitään, on sen oloinen, mutta ainahan voimme hänen mielenmaisemaansa silmäillä. Emme häiritse tohtoria yhtään enempää kuin on tarpeellista, kuunnellaan vain mitä mielessä liikkuu:

Kylläpä liplattaa laineet mukavasti tuohon veneenlaitaan. Tuo tervan tuoksu on sitten täyttä nektaria, varsinkin kun on oikeata hautatervaa… Rainerin varastoista löytyi ja vielä jäikin. Mitenkähän se pärjäilee sen puolta nuoremman eukkonsa kanssa, vaikka onhan sitä nykyään konstit jos toisetkin. Mutta niin vain sai Raineri vielä jälkikasvuakin vanhoilla päivillään… Onkos se likka jo toisella kymmenellä?  No nyt nykäisi, mutta taisi vain pikkusärki härnätä  On se kumma kun nööseinä ollessa yritettiin aina ujuttaa koukku madon mahaan niin ettei sitä yhtään näkyisi, hehheh! Ikään kuin kala muka osaisi erottaa koukun madosta. Ja liotettiin samaa matoa minuuttikaupalla. Kaikki entsyymithän siitä liukenee, ja ne jos mitkä sinttejä houkuttaa. Oli sekin tapaus kun Raineri sai tässä samassa paikassa minun onkeni koukun silmiensä väliin ja minä, samanikäinen kloppi,  katkaisin sen hohtimilla ja vedin pois. Ei siinä aikuisia tarvittu ja selkäänhän tuosta olisi tullut molemmille, se oli maan tapa siihen aikaan. Se on mukava kun tuuleskelee niin pysyvät hyttysenpirulaiset loitolla. Valma se ei vaan innostu tähän onkimiseen, onneksi, hehe, saapahan vanha tohtorinjäärä olla hetken omissa oloissaan… Mistähän sille äljähti mieleen lähteä kirkkoon juuri tänä sunnuntaina, tavallisena  arkipyhänä… Olisihan se ollut soma nähdä Suviakin. Suvi niin, jotain lämmintä ja valoisaa tulee aina mieleen kun kuulee sanan Suvi, tai ajattelee. Voi likka jos tietäisit…

Täytyy sanoa että tällä miehellä on ulkoinen ja sisäinen maailma balanssissa, joten palatkaamme sinne missä hänen ajatuksensa äsken käväisivät. Valma on kaivanut nenäliinansa esiin ja niistää varovasti. Matias rovasti on jo päässyt saarnansa lopuille. Valma kuulee kyllä Matiaksen varman äänen, mutta sanojen sisältö ei yllä tajuntaan saakka. Valma on oman liikutuksensa vallassa. Yritämme olla mahdollisimman hienotunteisia.

Valma Alaviehko, mikä teidän on?

Valma Alaviehko – Poutiainen  kiitos, ja onhan siinä kolmantena jo Voivalinkin vaikka harvemmin tulee puhekielessä käytettyä. Kyllä kirkossa sentään saa ihminen liikuttua ilman että ruvetaan kuiskuttelemaan.  Eihän tämä mitään vakavaa ole, ja kyllä minä voin tästä Holgerillekin kertoa. Tänään on kuitenkin kulunut päivälleen viisitoista vuotta siitä, kun oikea rovasti piti täällä viimeisen saarnansa. Ne olivat kuin sudet hänen kimpussaan… ei sudet vaan kuin likaiset hyeenat hampaat irvissä. Ja kun toinen oli niin kuin joku Jeesus Kristus, ettei pahaa sanaa kiusaajistaan. Jutteli saarnassaan vain että Kuusniemellä asustaa eräs voimakas suku, jonka jäsenten  on vaikea myöntää että maailma muuttuu ja täällä elää muitakin, joilla on yhtä suuri oikeus olla kuusniemeläisiä… Rovasti katsoi saarnansa aikaa monta kertaa minua suoraan silmiin, ei tämä Pohto vaan se oikea. Silloin minä tiesin että meidän välillämme oli jotakin…

Tarkoittiko rovasti mahdollisesti Hakkaraisen sukua?

Ketäs muuta sitten, ketkä täällä ovat iän päivän sellaisia piruja olleet? Vaikka en minä enää Urmas – vainaalle vihoittele, kun rovastikin antoi kirjeessään hänelle anteeksi… vaikka Urmas Hakkarainen oli jo silloin kuollut. Tuli tuo toinen, joka on parannettu painos veljestään. Otinkos minä ne pyykit pois naruilta perjantaina kun lähdin pappilasta? Täytyy kysyä Suvilta kirkonmenojen jälkeen, vaikka ei nyt kylläkään ole satanut.

Suvikin näkyy todella olevan kirkossa, vaikka käy yleensä melko harvoin. Juhlapyhät ovat asia erikseen. Istuu tuossa etummaisen penkkirivin päässä, paikassa jossa tämän seurakunnan ruustinnat ovat aina istuneet. Pitkä rivi heitä olisikin, jos kaikki hänen edeltäjänsä olisivat vielä saapuvilla tässä ajassa. Saattaisi tuo pitkähkö penkki juuri ja juuri riittää.

Olisipa soma katsella, jos esimerkiksi Magnus Georg Laurentiuksen puoliso Maria Matintytär istuisi tuossa Suvin vierellä, samanikäisenä ja yhtä hehkeänä. Laurentiushan oli 1808 kuusniemeläisen vapaajoukon päällikkö, ja Maria oli Kuusniemen kahakassa kaatuneen seppä Mats Mielityisen vanhin tytär. Siitäkin pariskunnasta voidaan sanoa, että vakka oli kantensa valinnut. Se avioliitto kesti muutamaa päivää vaille kuusikymmentä vuotta, eikä siitä siunausta ja päivänpaistetta puuttunut. Valitettavasti perheen kuudesta lapsesta ei yksikään jäänyt Kuusniemelle, sillä opinnot veivät heidät muualle ja sitten virkoihin eri puolille valtakuntaa. Mutta tuomiorovasti Laurentius vaimoineen on haudattu Kuusniemelle, ja heidän yhteinen hautapaatensa löytyy kirkkomaan vanhan osan itälaidalta valtavan tammen alta.

Seppä Mielityisen lepopaikka sen sijaan on tuntematon.

Matias suorittaa parhaillaan alttaripalvelusta, ja  Suvi istuu ilmeisesti syvällä ajatuksissaan. Lienee sallittua kuunnella hetki hänenkin ajatuksiaan:

Ei kai meidän Matiaksella vain ole hilsettä olkapäillään? Olisi pitänyt taas muistuttaa, mutta ei aina viitsisi leikkiä koirakouluttajaa. Hellä valitteli juuri eilen, että on yrittänyt turhaan kouluttaa Piiparisesta sisäsiistiä. On siinäkin urakkaa yhdelle naiselle. Matias sanoo joskus, ettei minussa ole muuta vikaa kuin liika huolehtiminen, eikä sekään kuulemma ole varsinaisesti vika vaan luonteenpiirre. Onkohan hän taas lihonut… Matias, hän saa kyllä luvan vähän valikoida mitä pistelee suuhunsa ristiäisissä ja muissa tilaisuuksissa… Minä pistän sen illalla vaa-alle, pelkässä pyjamassa ennen nukkumaanmenoa, niin ei voi taas venkoilla että vaatteet ja vastuu ne vaan painavat.

Hiilihydraattidieettiäkin voisi kokeilla, mutta taitaa olla mahdotonta kun Valma leipoo niin hyvää pullaa nykyään ja Matias on pullalle perso muutenkin. Toivottavasti Raineri katsoo Mintun perään jos menevät uimaan. Olisikohan  sittenkin pitänyt komentaa muksut  kirkkoon, kun Turpeisen Hepakin näkyy olevan… Minttu on kylläkin Raineria parempi uimari, tulee minuun siinäkin asiassa… Voi hyvä luoja, menevätkö Raineri ja Hepa rippikouluun jo kolmen vuoden päästä?

Kyllä he menevät, Suvi kulta, meidän suosikki-kuusniemeläisemme. Siitä on nyt kolmetoista vuotta kun sinä tulit tähän pitäjään.

Tällaisia siis liikkuu kunnanjohtajan kauniissa päässä tänä kesäisen aamupäivän hetkenä. Suvilla on terve suhtautuminen asioihin, ja hän kestää hyvin paineita sen vuoksi, ettei ajattele ikäviä asioita silloin kun ei ole pakko. Hän pystyy rentoutumaan silloin kun on rentoutumisen aika, ja toimimaan tehokkaasti silloin kun on toiminnan aika.

Suvin ja Matiaksen avioliitto on malliesimerkki tasaveroisesta ihmissuhteesta. Harmoninen perhe-elämä on suuri voiman lähde heille kummallekin, ja samoin heidän lapsilleen myöhempää itsenäistä elämää ajatellen. Suvi ja Matias eivät vielä tiedä, että Minttu ei tule jäämään heidän kuopuksekseen, eikä vielä tämäkään uusi perheenjäsen… tai jäsenet! Mutta eipä mennä asioitten edelle.

Olemme tässä päässeet kurkistamaan muutaman kuusniemeläisen tämänhetkiseen mielenmaisemaan, ja lukija ehkä jo odottaa jatkossa kiihkeämpää toiminnan kuvausta. Tämä julkaisu ei kuitenkaan ole mikään toimintajännäri, jossa tapahtuu tolkuttoman paljon, mutta ne joille tapahtuu jäävät lukijoille yhdentekeviksi. Kuusniemellä ei ole yhdentekeviä ihmisiä, täällä kaikki ovat oman maailmansa keskipisteitä, kaikki entiset, nykyiset ja myös tulevat kuusniemeläiset. Sillä ei kuitenkaan  ole mitään tekemistä itsekeskeisyyden kanssa, sillä itsekeskeisyys astuu kuvaan vasta silloin kun ihminen kadottaa sen tunteen, että hän on jotain vain suhteessa toisiin ihmisiin.

Kuusniemelle sellaisia ihmisiä ei voi pesiytyä, sillä tunnistamme heidät jo ennen syntymistään.