Onko Kiiski lentokala?

Lehtemme sai harvinaisen mielipidekirjoituksen, jonka julkaisemme poikkeuksellisesti nimettömänä:

Rakkaan Kuusniememme elämä on tuhon partaalla! Kuvittelin nuorempana, ettei minun koskaan tarvitsisi alentua ilmaisemaan mielipidettäni yleisön osastossa, mutta kun nykyinen mieheni minua siihen kannusti, niin teen poikkeuksen. Rovasti Poutiaisen aikana  tällainen ei olisi tullut kysymykseenkään.

Mitä ne Kiiski ja Hakkarainen oikein kuvittelevat tekevänsä, ajaessaan kuntamme alueelle kansainvälistä lentokenttää? Hävetkööt! Huhu kertoo, että kenttää suunnitellaan kirkonkylän välittömään läheisyyteen, muka jostain ihmeen logistisista syistä.
”Läheisyyteen” tarkoittaa mieheni käsityksen mukaan sitä, että koneet nousevat ilmaan kirjonkylän keskustan kohdalla, ja ylittävät Turpeisen risteyksen noin kymmenen metrin korkeudessa. Suihkumoottoreitten valtava jylinä tulee tunkeutumaan jokaiseen soppeen kaikkina vuorokauden aikoina, niin ettei täällä enää nuku lapset eikä aikuiset. Pappilan Minttukin nukkuu vielä päiväunia, samoin Piiparisten ja Jortikoitten pienimmät, ja sikäli kuin olen kuullut, on syntyvyys kunnassamme jyrkässä nousussa, johtuen Jortikan Leipomon työllistämistä nuorista pareista, joita on muuttanut tänne lähikunnista. 

Meteli tulee olemaan niin valtava, että jopa kalat kaikkoavat Kuusjärvestä, ja pikkulinnut pihoilta ja metsistä. Lentosaasteet saavat luontomme ekotasapainon häiriötilaan, ja kohta ei ruohonkorsikaan nouse kuntamme kauniilta viheralueilta. Ja minä kun sain juuri monet monivuotiset kukat viihtymään kunnanlääkärin entisen virkatalon puutarhassa. Ja jopa alppiruusut aitan seinustalla. Kyllä suututtaa!
Ja millä ihmeen pätevyydellä konsultti Kiiski tekelehtii lentokentän suunnittelijaksi.

Tiettävästi Kiiski ei ole lentokala,  vaikka lensikin ulos Hakkaraisen Virpin vinttihuoneesta. On sekin ollut näky, Kiiski varmaan räpytteli käsiään lentäessään. Nauroimme tovin kuollaksemme,  kun miehelleni tämän mielikuvani juuri kerroin.

Varsinainen maanvaiva tämä Kiiski, se palaa aina takaisin Kuusniemelle kuin krooninen ihottuma, kuten mieheni sanoi. Palaa milloin mistäkin, linnasta tai muilta hämäriltä retkiltään.

Tämä mainittu lentokala on kuulemani mukaan jo saanut valmiiksi alustavan luonnoksen, joka on piakkoin kuntalaisten nähtävissä kunnantalon aulan seinällä. Kentän kokoa kuvaa hyvin se, että piirros tulee tiettävästi ulottumaan aulan sivuseinällä nurkasta nurkkaan ja lattiasta kattoon.

Aijai, kyllä tulee mieleen vanhat hyvät ajat Kuusniemellä! Täällä vallitsi rauha ja tasapaino sekä luonnossa että ihmisten kesken. Jokaisella oli oma paikkansa, minäkin neljätoista vuotta pappilan taloudenhoitajana ja sivutoimisena vastaanottoapulaisena. Kaikki alkoi mennä pieleen siinä vaiheessa, kun edesmenneeseen Hakkaraiseen ja silloiseen kunnanjohtaja Kiiskeen iski mammuttitauti, ja heidän johtamansa syndikaatti söi rovasti Poutiaisen virastaan.

Sen jälkeen ei kunnassamme ole ollut hetken rauhaa, vaan aina on ollut menossa toinen toistaan pöllömpiä hankkeita. Minä tosin asuin Kylmäkoskella seitsemän ihanaa vuotta, mutta seurasin tarkasti Kuusniemen tapahtumia.  Olihan minulla täällä sentään ystäviä, jotka pitivät ajan tasalla. Joku voi nyt kysyä että keitä muka, mutta se ei kuulu teille! En uskalla ajatellakaan missä tilassa kuntamme nyt olisi, ellei Pohdon pariskunta olisi jäänyt tänne pysyvästi. Sekä kunnallinen että seurakuntaelämä ovat näin ollen pysyneet järkevissä käsissä. Paljon on luettava myös nykyisen mieheni ansioksi se, että täällä yleensäkään on eletty edes joltisenkin tervettä ja normaalia elämää.

Pyydänkin nyt kaikkia kuntalaisia pitämään silmänsä auki, ettei mitään peruuttamatonta pääse tapahtumaan. Ja pitämään auki myös korvansa, etteivät Hakkaraisen houkuttelevat kuiskutukset saa todellisuudentajua hämärtymään. Olen kuullut, että Armas Hakkarainen on jo lupaillut yhdeksää hyvää ja kahdeksaa kaunista kuntamme yrittäjille ja kulttuurihenkilöille. Mitä muuta se on kuin sielujen ostamista oman pähkähullun hankkeen tukijoiksi?

Lopuksi lämmin kiitos Suville, siis rouva Pohdolle, että hän perui aikeensa jättää kunnanjohtajan virkansa. Rouva Pohto on nykyään niin täsmällinen ihminen, muistaa aina  jopa korjata kerman jääkaappiin iltakahvin jälkeen.