Vuosisadan mediatapahtuma Kuusniemellä, osa 1

Kuusniemellä koettiin viime lauantaina pitäjän historian suurin mediatapahtuma, kun Konsulttiytiö A. Kiisken laatima lentokenttäsuunnitelma julkistettiin kunnantalolla.

Toimituksemme oli tietenkin aitiopaikalla seuraamassa tuota mega-tapahtumaa. Tosin jouduimme jalkautumaan jo Turpeisen huoltoaseman pihassa, sillä tienvarret olivat täynnä autoja ja kansaa tien täydeltä menossa kunnantalolle päin. Kunnantalon pihassa oli kolmen tv-kanavan kuvausautot, ja pari kolme yksityistä media-alan yrittäjää.  Kansaa oli mustanaan tunkemassa pääovesta sisään. Peräti omituista, sillä tilaisuuden alkuun oli vielä puoli tuntia.

Hikisen varttitunnin jälkeen jouduimme toteamaan, että sisälle ei yksinkertaisesti mahtunut, ei pyytelemällä eikä uhkailemalla. Kaksi eri kertaa toimittaja heitettiin tuntemattomien kaappimallisten sikaniskojen toimesta alas portailta.  Vasta sen jälkeen meille valkeni, ettei lahjomatonta paikallismediaa haluttu tilaisuuteen.

Mutta juttu oli saatava, ja hätä keinot keksii, sanotaan. Ehdimme Turpeisen baariin juuri lähetyksen alkaessa. Baarissa oli yllättävän väljää, sillä ketään ei ollut paikalla, paitsi Tuulia, joka valmistautui tilaisuuden jälkeen alkavaa asiakasryntäykseen. Baarin kookas televisiokin oli kiinni, mutta Tuulia avasi sen, ja niin Kuusniemen Kuulumisten toimittaja istui aitiopaikalla seuraamassa mediatapahtumaa.  Kun kysyin eikö Tuuliaa todellakaan kiinnostanut alkamassa oleva suora lähetys, Tuulia sanoi että meidän isi puhuu telkkarissa vasta Hakkaraisen haastattelun jälkeen.

Ja niin tilaisuudesta alkoi välittyä heilahtelevaa kuvaa käsivaralta otettuna, mikä hyvin kuvasi tilaisuuden kiihkeää luonnetta. Hakkaraisen hiessä uiva naama ilmestyi kuvaruutuun, ja vaikka rajaus oli tiukka, niin myös Viola mahtui samaan kuvaan. Rouva Hakkarainen hymyili koko ajan eri tahoille ja näytti muutenkin olevan hyvässä vedossa. Sekä paikalla oleva yleisö että me ruudun toisella puolen olevat saimme veitikkamaisia silmäniskuja. Violahan pystyy halutessaan olemaan todella valloittava, ja Hakkarainen näytti tietävän sen.

Hakkarainen aloitti mahtipontisesti:

- Arvoisa meedioväki, arvoisa yleisö, hyvät kaksi miljoonaa tv-katsojaa! Minä olen Armas Hakkarainen, ja tämä on merkittävin päivä rakkaan Kuusniememme pitkässä historiassa, sillä koskaan ei kukaan Hakkarainen… siis kukaan kuusniemeläinen ole ollut tällaisessa julkisuuden valokeilassa…

Viola työntyi miehensä eteen ja lirkutti:

- Päivää vaan minunkin puolestani ja tervetuloa kokemaan Violan Kasvoturpeen ainutlaatuinen vaikutus… Katsokaa vaikka minun kasvojani, ahhaahhaah!

- Kiitos, Hakkarainen sanoi ja työnsi uudelleen naamansa etualalle. -  Kuten sanottu, rakas kotikuntamme on kerralla ponnahtanut kansainväliseen tietoisuuteen! Ylikansalliselle meediolle esitellään nyt tämä ainutlaatuinen ja valmis suunnitelma, jossa yhdistyvät luontoarvot, inhimillisyys, kansainvälisyys, täystyöllisyys, globaali käytännöllisyys ja kestävä kehitys. Haluan tässä yhteydessä kiittää Konsulttytiö A. Kiisken toimitusjohtajaa Ahti Kiiskeä hyvästä työstä kaikkineen.

Hakkarainen taputti hillitysti ja kuva poimi Kiisken seisomassa seinäntäyttävän lentokentänkuvan edessä. Kiiskellä oli valmiina virvelinvavan mittainen teleskooppikarttakeppi, ja hän kumarsi elegantisti. Kolme lentoemännän asuista neitosta liimautui Kiisken tuntumaan hymyillen kuin Mis Suomi - kilpailujen kolme parasta. Kaikesta näki että Kiiski eli elämänsä korkeimpia hetkiä.

Hakkarainen lopetti taputuksen:

- Voinemme mennä suoraan asiaan. Kiiski, ole hyvä!

Kiiski kiitti englanniksi, saksaksi ja espanjaksi, ja hujautti virvelinsä suoraksi tottuneella liikkeellä.

- Sopinee että käyn suunnitelman lävitse alkukielellä? Hyvä! Kuten ylijohtaja Hakkarainen juuri sanoi, niin suunnitelmassa on huomioitu kaikki merkittävät näkökohdat, käytännöllisyyden siitä kuitenkaan kärsimättä. Pääkiitorata, pituudeltaan kaksi ja puoli kilometriä, siis alkaa tästä näin, ja suuntautuu tuulensuunnat huomioon ottaen suoraan koilliseen. Jumbojetit nousevat ilmaan näillä paikkeilla ja…

Kuva heilahti äkkiä rajusti, samalla kun kuulimme Hakkaraisen pidätellyn mylväisyn. Pidätellyn siksi, että Hakkarainen kuvitteli kuiskaavansa:

- Kiiski jumalauta!

Ruudussa näkyi miten Hakkarainen harppasi Kiisken luo parilla askeleella salamavalojen välähdellessä.

- Anteeksi mitä? Kiiski sanoi.

- Kuka käski muuttaa kiitoradan suuntaa!

- Mutta sehän olisi osunut kirkon kohdalle…

- Ei osunut vaan mennyt yli, senkin pölvästi! Nyt se menee minun tonttini läpi ja minun taloni… siis minun taloni joudutaan tuon mukaan purkamaan!

- Voihan sen aina siirtää, Kiiski yritti.

- Kiitoradan… totta helvetissä sen voi ja se siirretään!

- Tarkoitin talon siirtämistä!

Hakkarainen sieppasi virvelin Kiisken kädestä ja aikoi taittaa sen polveaan vasten, mutta näytti äkkiä muistavan olevansa telkkarissa, ja viritti naamalleen amerikkalaisen miljoonan dollarin hymyn:

- Anteeksi tämä keskeytys, ja kuten minä juuri sanoin, niin suunnitelma elää vielä tarpeen mukaan…

Hakkarainen katosi lumisateeseen ja äänekkääseen kolahdukseen. Joku ilmeisesti tönäisi kameran nurin. Tuulia kiinnostui:

- Meniks se telkka nyt rikki? Meidän isi olis kohta esiintyny Hepan kanssa.

- Eikä mitä, vaihdetaan kanavaa.

Niin tehtiin, ja kuvaan ilmestyivät Suvin päivettyneet kasvot.

- näin ollen kaikki mitä täällä juuri näette ja kuulette, on suurta huijausta. Lentokentästä ei ole missään eikä millään foorumilla tehty yhtään ainoaa päätöstä, ei edes omassa kunnassa, eikä tehdäkään ennen kuntaäänestystä, jossa kysytään kuntalaisilta halutaanko tänne yleensäkään minkäänlaista lentokenttää. Valtuustomme puheenjohtaja lienee samoilla linjoilla.

Turpeinen ilmestyi kuvaruutuun, tai ensin näkyi vain vihreää haalarin takamusta, kun Turpeinen oli kumartunut sitomaan Hepan kengännauhaa. Kamera seurasi Turpeisen varren oikenemista ja pysähtyi näyttämään naamaa lähikuvassa.

- Niin mitäs te kysyittekään?

- Kunnanjohtajan mukaan valtuusto ei ole käsitellyt tätä kyseistä asiaa. Mitä te sanotte?

- Jaa mää vai? Juu, ei ole, tai niin on, mutta vaan noin niinkun kotimatkalla kokouksista ja silleen. Toi Jortikan Late heittää mun aina kotio, kun kuljetaan samalla kyydillä, tulee halvemmaksi. Löpö on nykyään pentsiinin kanssa melkeen samoissa tietämissä… Mitähän varten ne vaan pitää sitä veroo siinä, tota, eiks se tullu aikaan niin kun tasottaan sitä eroo…

- Siis väitättekö tekin todella, ettei mitään päätöksiä ole?

- Jaa siittäkö veron poies heittämisestä vai?

- Ei kun tästä lentokenttäasiasta?

- Juu, ei oo päätöksiä! Mää olen johtanu joka kokousta, ja se on varma kun tauti!

Tuulia unohtui katselemaan kuvaruutua pää kallellaan ja sanoi:

- Aatella, meidän isi puhuu telkkarissa kun vanha tekijä. Kysysivät nyt Hepaltaki jotain kun se on sentään puheenjohtajan poika.

Aivan kuin tv-toimittaja olisi kuullut Tuulian toivomuksen, sillä kuva heilahti suoraan Hepan kasvoihin. Hepa ilmeili hassunkurisesti, mikä sai korvat heilumaan, ja kaikesta näki että se oli oppinut senkin tempun Valtsulta.

- Mitäs se tämä nuorimies arvelee kaikesta tästä kohusta?

- Jaa mistä kohusta?

- No, tästä, kun tulee lentokenttä.

- Ei tuu!

- Eikö? Eikös kaikki pikkupojat haaveile lentäjän ammatista.

- Musta tulee huoltamomaknaatti!

- Anteeksi mikä?

- Semmonen maknaatti jolla on oma tankkilaiva ja huoltoasemia pitkin Suomee. Sori, tarttee mennä, me myydään Valtsun kanssa limpparia Hiasesta tossa pihassa. Eijaki tulee kun se on kesälomalla. Vitsi se olis ollu hyvän näkönen niissä pikineissä, ja asiakkaat olis lisääntynyt ainaski puolella kun se on sellanen kurvimissi, mutta ei se suostunu!

Tuulia vei kätensä suun eteen, mutta onnistui vakavoitumaan:

- Tollasia päästelee telkkarissa, eiks se Pee Aaakaan yhtään hoksaa kieltää. Kurvimissi… mhyhyhy…

Tuulia kiirehti tiskin taa ja katosi keittiöön, josta kuului vielä pidäteltyä Tuuliamaista hyhytystä. Me vaihdoimme kolmoskanavalle,  mutta siitä ensi kerralla. Mediamylläkkä nimittäin jatkui kiivaana.