Kyyjärven verkkolehti | toukokuu 2009
EtusivuPääkirjoitusTapahtumatNettiradioNetti-tv1InfoPalauteYritykset ja palvelutIn English

Yhteistyökumppaneille logopaikka. Valitse yrityksellesi sopiva aihealue ja varaa paikkasi heti !

Kyyjärvi jatkaa tilintarkastajataistelua

30.5.2009 Matti Muukkonen

Tarkastuslautakunta ja kunnanvaltuusto joutuvat päättämään väliaikaisjärjestelyistä.

Kyyjärven kunnanhallitus päätti keskiviikkona valittaa markkinaoikeuden asettamasta toimeenpanokiellosta korkeimpaan hallinto-oikeuteen. Kunnanhallituksen mukaan markkinaoikeus ei ole punninnut kieltoa hakeneen Oy Audiator Ab:n ja kunnan intressejä hankintalain 79 §:n edellyttämällä tavalla. Kunnan näkemyksen mukaan kieltoa ei saisi asettaa, mikäli siitä aiheutuu osapuolille enemmän haittaa kuin mitä toimenpiteestä on hyötyä.

Kunnanhallitus pitää myös tarkastuslautakunnan ja kunnanvaltuuston tekemää hankintapäätöstä oikeana. Kunnanhallituksen mukaan vertailu on tehty asianmukaisesti ja valittu KPMG Oy on selvästi Oy Audiator Ab:ta edellä. Kunnanhallituksen pöytäkirjan mukaan kunta ei myöskään ole saanut sellaista kuvaa hakijan tarkastajista, kuin mitä hakemuksessa on väitetty. Asian käsittely jää nyt markkinaoikeuden käsiin, sillä Audiator ei ole neuvotteluista huolimatta vetänyt hakemustaan pois.

Kyyjärven tarkastuslautakunta ja kunnanvaltuusto joutuvat nyt kuitenkin Oy Audiator Ab:n toimista johtuen käsittelemään väliaikaisen tilintarkastajan valintaa, jotta tarkastustoiminta voidaan asianmukaisesti järjestää. Väliaikainen järjestely saatetaan voimaan kesäkuun aikana ja se on voimassa kunnes varsinainen tilintarkastajahankintapäätös tulee lainvoimaiseksi.

Lisätietoja: Matti Muukkonen, matti.muukkonen@kyyjarvi.fi, 050-3522394.