Kyyjärven verkkolehti | kesäkuu 2009
EtusivuPääkirjoitusTapahtumatNettiradioNetti-tv1InfoPalauteYritykset ja palvelutIn English

Yhteistyökumppaneille logopaikka. Valitse yrityksellesi sopiva aihealue ja varaa paikkasi heti !

Kunnanjohtaja esittää elinkeinotoimen vahvistamista

4.6.2009 Matti Muukkonen

Vahvistaminen toteutetaan pääosin sisäisin siirroin

Kyyjärven kunnanjohtaja Matti Muukkonen esittää 13.6. kokoontuvalle kunnanhallitukselle kunnan elinkeinotoimen vahvistamista. Käytännössä esitys sisältää 1,5 henkilötyövuoden lisäämistä elinkeinotoimeen. Lisäyksestä suurin osa toteutetaan sisäisin siirroin, jonka lisäksi kunta pyrkii tulevaisuudessa aktiivisesti hankkimaan hankerahoitusta, jolla tavoitellaan työllisyystilanteen merkittävää parantamista.

Muukkosen esitykseen sisältyy ajatus atk-vastaava Aaro Toppisen puolen työajan siirtämisestä teknisestä virastosta elinkeinotoimeen. Uuden järjestelyn myötä Toppiselle vastuutettaisiin kunnan markkinointiin sekä NopolaNews sivuston kaupallistamiseen liittyviä tehtäviä. Toppisen lisäksi elinkeinotoimeen esitetään siirrettäväksi myös puolikas, rakennustarkastaja Erkki Sorsamäen osa-aikaeläköitymisestä johtuen vapautuva toimi, jota täydennettäisiin ulkopuolisella hankerahoituksella.

Hankerahoituksen hyödyntäminen on Kyyjärvellä uusi asia. Jo alkuvuoden aikana kunta on pystynyt hankkimaan erilaisiin projekteihin pitkälti toistasataa tuhatta euroa. Näiden rahoitusten turvin Eero Mutanen on aloittanut kunnassa työllisyys- ja elinkeinoasioista vastaavana projektipäällikkönä. Hänen ja kunnanjohtaja Muukkosen lisäksi tuoreen kylätalkkariosuuskunnan johtoon valittu Janne Pulkkinen muodostavat kunnan työ- ja elinkeinotiimin perustan.

Viimeisten laskelmien mukaan työllisyysprojektin kautta vuoden loppuun mennessä saadaan työllistettyä jopa 32 ihmistä, joka vastaa 4,7 prosenttiyksikköä työttömyysasteessa. ”Yritämme päästä alle 10-prosenttiin talvella. Kahden vuoden tähtäimellä tavoitteenamme on rakenteellinen nollatyöttömyys”, kunnanjohtaja Muukkonen kertoo työ- ja elinkeinotiimin itselleen asettamista tavoitteista.  

Lisätietoja: Matti Muukkonen, matti.muukkonen@kyyjarvi.fi, 050-3522394.