Allan Parkkonen on poissa
2.8.2009 Olavi VallivaaraAllan Matias Parkkonen siunattiin lauantaina 1.8.2009 Kyyjärven kappelissa. Hautauksen jälkeen muistotilaisuus oli kirkon seurakuntasalissa.
Allan Matias Parkkonen, "Allu" tuttujen kesken, syntyi 20.10.1938 Kantolassa. Lapsuuden ja nuoruuden päivät oli sisarussarjan keskellä Vieno ja Vilho Parkkosen kodissa. Kantolasta muutettiin 1950-luvun alussa Nurmijoelle "Koivusaloon", joka rakennettiin ja raivattiin rintamamiestilana. Ajan tavan mukaisesti jo lapsena oli oltava mukana raskaissa ruumiillisissa töissä mm. metsätöissä; parkkuulla Riihimäessä. Nuoruusvuosien haaveena oli elämäntyö metsäalalla, jota hän opiskeli ja oli harjoittelijana mm. Nauvon saaristossa. Armeijan jälkeen hän muutti Kouvolaan ja oli töissä Valiolla. Pitkän päivätyön, yhteensä 24 vuotta, Allan teki metsäalan jalostuspuolella Kymi-yhtiön palveluksessa Kuusankoskella. Vuorotyötä tehdessä valmistui vapaa-ajalla myös oma koti Kuusankoskelle.
Vuonna 1983 Allan muutti perheensä kanssa takaisin Kyyjärven Nurmijoelle, Koivusaloon, jatkamaan kotitilan pitoa. Isä Vilho nukkui pois heinäkuussa 1983. Aluksi jatkettiin mullien kasvatusta ja sitten hevoskasvatusta. Hevoset oli Allanin harrastus jo Kuusankoskella, jolloin oli hankittu hevonen ja ajokortti raveja silmällä pitäen. Harrastus ja työ olivat hevosten parissa mieluinen asia hänelle. Hän oli isä Juhalle, Kirsille ja Arille, kaksosille Jennille ja Janille sekä Kimmolle. Lapsista Ari on nukkunut jo pois.
Allan sairastui vakavasti kesän kynnyksellä ja rajun sairauden kautta hän nukkui pois sunnuntai-aamuna 26.7. Tärkeä henkilö on Marita puolison rinnalta pois. Kolmevuosikymmentä oli yhteistä elämää. Allan Parkkosta jäivät kaipaamaan puoliso, lapset, lastenlapset, sisarukset ja muut läheiset.