Lapsellinen joulu

Pakina Annikki Kujalan kirjasta Sitä se on, Sinisilmä

Joulu on Tapaus. Talven kohokohta, jota korostamme
kirkkain kynttilöin, kukkasin, lahjoin, juhlaruoin.
Kukin tavallamme. Minulle ikäänkuin kynnys, jonka
ylittäminen pikkuhiljaa johtaa polulle kevättä ja
valoa kohti.

Allekirjoittanut on aina elänyt joulunsa - niin
erilaisia kuin ne ovat olleetkin - jotenkin lapsen
kautta. Lapsellisesti.

Muistan sota-ajan joulun, omassa lapsuudessani.
Ruokana oli ihana ohraryynipuuro. Pukin ainut anti
oli lyijykynä ja pieni muistivihko. Sekin oli pukin
repussa tuhrautunut lamppuöljyyn. Mutta kuitenkin:
miten mieluinen lahja! Pääsi kirjoittamaan ja piirtämään.

Omien lasten pieniä ollessa piti venyttää markkaa.
Tehdä lahjat itse yöllä, lasten nukkuessa. Nukkea,
nallea, villapaitaa, lapasta ja sukkaa. Hyvin kelpasivat.
Niinkuin äidin tekemät laatikotkin ja pullatontut
rusinasilmin. Kuusi koristettiin yhdessä, itse
valmistetuin koristein. Lasten silmien loisteesta
syttyi ilo omiinkin silmiin.

Nyt elämme runsauden aikaa. Suurin osa meistä.
Jouluilo yritetään sytyttää yhä hienoimmilla ruokaelämyksillä,
yhä suuremmilla tavararöykkiöllä. Toki
on ilo antaa ja saada lahjojakin. Itse olen kyllä
aika pitkälle luopunut kummastakin. Joulusta en suostu
stressaantumaan.

Kumpa oppisin antamaan läheisilleni muuta: aikaa,
huomiota, välittämistä. Opettaa vaikka lapsenlapseni
katselemaan tähtiä ja kuuntelemaan hiljaisuutta.

omat lahjani saan siinä samalla. Lapsen kanssa
olemisen ilon. Lapsellisen joulun.