Amaryllis

pakina Annikki Kujalan kirjasta Sitä se on, sinisilmä

Oli pikkujoulujen aika. Tontut kurkkivat nurkkien takana.
Pukit olivat kärsineet inflation. Ennen televisiota oli
vain se yksi joulupukki. Ainoa oikea. Nyt niitä vilisee
joka mainoksessa.

Olin ollut sinä vuonna mukana vain kahdessa pikkujoulussa.
Toisessa toisin vain TV:n avulla. Muistatteko
"Firman juhlat"? En ole varma,oliko kyseessä pikkujoulu.
Olisi kyllä voinut olla. Mentiin pitämään hauskaa.
Ensimmäiset maljat nostívatkin tunnelmaa. Mutta miten
kävi lopussa? Itkettiin, sekoiltiin, sammuttiin ja jopa
sairastuttiin. Surullista ilonpitoa.

Toiseen pikkujouluun sain kutsun ihan yllättäen.
Vähän osallistumaan illan ohjelmaan. Tervetulotoivotus
lämmitti mieltä. Tunnelma oli välitön ja vapautunut.
Koolla olivat ystävät, ja sen aisti vieraskin. Keinotekoisia
tehosteaineita ei tarvittu.

Raittiussaarnaa tästä ei ole tarkoitus tehdä. Kuitenkin:
näitä kahta kokemusta vertaillessa kääntyi ilmi
selvästi päälaelleen sananparsi, jonka mukaan ilo ilman
viinaa on teeskentelyä.

Muistoksi mukavasta illasta sain upean amarylliksen.
Se aukoi punaisia kukkiaan olohuoneeni parhaalla paikalla
ja antoi joulun odotuksen iloa jokaiseen päivään.

Kiitotolliset terveiset sinne naapurikuntaan. Ilon kukkia
arkeen ja juhlaan. Suuria, eläviä ja hehkivan punaisia.
Kuin amarylliksen.