Yleiset tapahtumat |
Ostos- ja menovinkit |
Kokouskutsut |
Hengelliset tapahtumat |
Pitkäkestoiset tapahtumat |
Kyyjärven verkkolehti | joulukuu 2009 |
Jouluna 1976Runo on Terttu Pitkäsen runokirjasta Syksy, jota ei tullutTerttu Pitkäsen runokirja on julkaistuPikarkakkupäiväHjalmari ja HuldaOnnettaren suosimatVaikuttava kuorokonserttiKirjastossa kahvitellaanTalvisodan taustaaAmaryllisLapsellinen jouluItsenäisyyspäiväjuhlaKUNNAN KULTTUURITOIMIMusiikkiopiston oppilaiden konserttiKotona paras
|
||||
Vaikuttava kuorokonserttiMonien mielestä itsenäisyyspäivän kruunaa hyvä mieskuorolaulu. Juuri näin kävi Kyyjärvellä, kun Vetelin mieskuoro konsertoi kirkossa.
Kuoroa
oli saapunut kuulemaan runsaasti väkeä, kirkko näytti olevan enemmän kuin
puolillaan Ohjelmassa
oli tuttuja hengellisiä lauluja, sekä perinteisiä että pari vähän uudempaakin.
Osa sovituksista oli kuoron johtajan, Juha Saaren omia, mukavan raikkaita ja
erilaisia, joita oli mielenkiintoista kuunnella. Kuitenkin esim. Heikki
Klemetin Jerusalem ja Franz Schubertin Pyhä, pyhä saksalaisesta messusta olivat
juuri niitä tuttuja sovituksia, jollaisena ne on totuttu kuulemaan ja
jollaisena niitä odotti tälläkin kertaa kuulevansa. Kaikesta
huomasi, että työtä on tehty pitkään yhdessä saman kapteenin johdolla.
Laulajien äänet ovat hioutuneet samanlaatuisiksi ja yhteistyö johtajan ja
kuoron välillä näytti saumattomalta. Kuorolaiset ja johtaja tuntevat sekä toisensa
että esittämänsä laulut jo niin hyvin, että johtaminen voi olla hyvin
vähäeleistä, joskus pieni sormenliike kertoo kaiken oleellisen. Konsertin
alkuosan jälkeen teologian opiskelija Raimo Kytölä puhui ja diakonissa Riitta
Kytölä esitti runon. Tämän pienen
hengähdystauon jälkeen kuoro esitti vielä joukon rakkaita, isänmaallisia lauluja, joita
ilman itsenäisyyspäivästä jäisi paljon puuttumaan. Mm. Suomalainen rukous,
Kaunehin maa ja Finlandia soivat tunteella ja taidokkaasti. Kyyjärven
kirkossa on hyvän akustiikan vuoksi mieluisaa laulaa, sen totesivat myöskin
Vetelin kuorolaiset. Kaikkein herkimmät pianissimotkin kuuluivat selvästi ja
bassojen mahtava jyminä heidän soittaessaan ”urkuja hongiston” tuntui melkein
tärisyttävän lattiaa. Koko
konsertin huipennus oli aivan varmasti se, että saatiin vielä kuulla mieluisana
yllätyksenä ylimääräinen numero, Veteraanin iltahuuto. Se herkisti
kuulijakunnan aivan kyyneliin saakka. Monen paikalla olijan läheinen,
veteraani-isä tai –puoliso, on viime kuukausien ja vuosien aikana saanut kutsun
viimeiseen iltahuutoon. Oli vaikea irrottautua tuon laulun aikaan saamasta liikuttuneesta tunnelmasta ja lähteä pois. Suomen
92. itsenäisyyspäivä sai ainakin Kyyjärvellä linnan juhliakin upeammat kehykset
Vetelin mieskuoron myötä. Sydämelliset kiitokset heille siitä! |
||||
Aseta sivu aloitussivuksi | Kyyjärven kunta | Honkalehdontie 8, PL 13 | 43700 Kyyjärvi | toteutus Media Cabinet |