Yleiset tapahtumat |
Ostos- ja menovinkit |
Kokouskutsut |
Hengelliset tapahtumat |
Pitkäkestoiset tapahtumat |
Kyyjärven verkkolehti | joulukuu 2009 |
Jouluna 1976Runo on Terttu Pitkäsen runokirjasta Syksy, jota ei tullutTerttu Pitkäsen runokirja on julkaistuPikarkakkupäiväHjalmari ja HuldaOnnettaren suosimatVaikuttava kuorokonserttiKirjastossa kahvitellaanTalvisodan taustaaAmaryllisLapsellinen jouluItsenäisyyspäiväjuhlaKUNNAN KULTTUURITOIMIMusiikkiopiston oppilaiden konserttiKotona paras
|
||||
KUNNAN KULTTUURITOIMISäännöllisesti erilaisiin kulttuuritoimintoihin osallistuvat ihmiset ovat muita terveempiä ja elävät keskimääräistä iäkkäämmiksi, todetaan erään väitöskirjan tutkimuksessa. Kunnan kulttuuritoimi järjestää yksin tai yhdessä seurakunnan ja/tai järjestöjen kanssa vuosittain toistuvat tapahtumat: * kansallinen veteraanipäivä huhtikuussa * kaatuneitten muistopäivä toukokuussa * kotiseutupäivä heinäkuussa * itsenäisyyspäivä joulukuussa * tapahtumailta syksyllä, ei joka vuosi * lisäksi joitakin yksittäisiä erilaisia tapahtumia, kuten yhteislaulutilaisuuksia, näyttelyjä tms. Järjestöpalaveri pidetään nykyään vain tarvittaessa. NopolaNews on korvannut kulttuuritoimen tapahtumakalenterin päivittämisen. Säännöllisten tapahtumien lisäksi järjestetään tarvittaessa matkoja (konsertit, teatterit, näyttelyt) tai vaihtoehtoisesti tilataan omalle paikkakunnalle. Kannonkoskelta/Kivijärveltä tai Saarijärveltä lähtevät matkat Pohjanmaalle päin kulkevat Kyyjärven kautta. Niistä on ilmoitettu, ja matkalle on ollut mahdollisuus osallistua Kyyjärveltä. Järjestöillä on kullakin oma ”toimenkuvansa”, minkä puitteissa ne järjestävät eri kohderyhmille toimintaa. Monet niistä ovat kuitenkin kaikille avoimia. Kulttuuritoimen tehtävänä on seurata, jäävätkö jotkut kohderyhmät mahdollisesti väliin. Kunnan kulttuuritoimelle maksetaan valtionosuutta tietty euromäärä asukasta kohti. Sen puitteissa laaditun talousarvion raameissa on kaiken kaikkiaan toimittava. Tuula Eerola |
||||
Aseta sivu aloitussivuksi | Kyyjärven kunta | Honkalehdontie 8, PL 13 | 43700 Kyyjärvi | toteutus Media Cabinet |