Kyyjärven verkkolehti | joulukuu 2009
EtusivuPääkirjoitusTapahtumatNettiradioNetti-tv1InfoPalauteYritykset ja palvelutIn English

Yhteistyökumppaneille logopaikka. Valitse yrityksellesi sopiva aihealue ja varaa paikkasi heti !

Elinkeinokahvit keräsivät yrittäjiä kunnanvirastolle

17.12.2009 / Työ- ja elinkeinoasiat / Tuomas Tiihonen

Keskiviikkoaamuna järjestetyt elinkeinokahvit houkuttelivat kymmenen yrittäjää nauttimaan kurkunkostukkeen ja soveltuvan pikkumakean lisäksi Keski-Suomen TE-keskuksen rahoituspäällikkö Jaakko Ryyminin alustuksesta. Keskustelu yrityksen kehittämiseen tarkoitettujen tukimuotojen ympärillä kävi vilkkaana, aika ajoin jopa eloisana.

Jaakko Ryymin selvensi myös vuoden vaihteessa TE-keskukset ja viisi muuta viranomaista korvaavien elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskusten (ELY) mukanaan tuomia muutoksia. Kyyjärveä palveleva ELY on uudellakin nimellä edelleen Jyväskylässä.

Osansa aamun alustuspalettiin antoivat myös kunnanjohtaja Matti Muukkonen ja Nopolan Kylätalkkarit Osuuskunnan toiminnanvetäjä Janne Pulkkinen. Muukkonen kertoi kunnan työ- ja elinkeinotoimen vuoden 2010 kehityssuunnista ja kunnan tarjoamista yrityspalveluista. Kunnanjohtajan työajasta 30% on budjetoitu työ- ja elinkeinoasioihin sekä 20% kunnan omien yhtiöiden johtamiseen, mikä herätti kunnan yhtiöiden viimeaikaisen työllistävyyden vuoksi yleisössä huolta kunnanjohtajan työ- ja vapaa-ajan tasapainosta. Muukkonen vakuutti joululoman tulevan tarpeeseen, mutta tarjoavan erinomaisen mahdollisuuden akkujen lataamiseen ja uuteen vuoteen virittäytymiseen.

Janne Pulkkinen kertoi kiinnostuneelle yleisölle osuuskunnan uusista toimitiloista ja suunnitelmista tiivistää yhteistyötä muiden pohjoisen Keski-Suomen työllisyysprojektien kanssa. Osuuskunta muuttaa vuoden vaihteessa Honkalehdontie 5:ssä sijaitsevaan kauppakiinteistöön, jossa on aiemmin toiminut K-kauppa. Muutto tarjoaa osuuskunnan kaupalle kipeästi kaivattuja lisäneliöitä ja mahdollistaa myös Prime Tietopalveluille alati kasvavan asiakasmäärän palvelemisen asianmukaisissa tiloissa.

Osuuskunnan vanha myymälä palvelee 23.12. klo 16:30 asti apteekin talossa ja 4.1. kello 9:00 alkaen uusissa tiloissa.

Osuuskunta on tiivistämässä yhteistyötään seudun muiden työllisyysprojektien kanssa. Tällä hetkellä selvitetään useiden projektien hallinnon yhdistämistä, mikä antaisi projekteille mahdollisuuden keskittyä byrokratian sijasta nykyistä paremmin varsinaiseen toimintaan.

Kuvassa oikealla yrittäjäyhdistyksen puheenjohtaja J.A. Uusisalo, joka nojailee taaksepäin tyytyväisenä vapaasti vellovaan keskusteluun.