Kyyjärven verkkolehti | joulukuu 2009
EtusivuPääkirjoitusTapahtumatNettiradioNetti-tv1InfoPalauteYritykset ja palvelutIn English


Yhteistyökumppaneille logopaikka. Valitse yrityksellesi sopiva aihealue ja varaa paikkasi heti !

Kyyjärven Vuokra-asunnoissa edelleen paljon selvittämistä

7.12.2009 Matti Muukkonen

Vuokrat eivät ole olleet velanmaksun kannalta realistisella tasolla

Kyyjärven Vuokra-asunnot oy:n sisäinen selvitys yhtiön taloudellisesta tilanteesta on valmistunut. Selvityksen mukaan yhtiö on pahasti velkaantunut, jonka ohella yhtiön hallinnoimiin kiinteistöihin kohdistuu merkittäviä korjauspaineita, joihin ei ole takavuosina varauduttu. Yhtiöllä oli viime vuoden lopussa edelleen vierasta pääomaa 2,13 miljoonaa euroa, joka on vain noin puoli miljoonaa vähemmän kuin kuusi vuotta sitten. Nykyisellä velanmaksutahdilla (nettomuutos 2007–2008: -64 602,64 €) pelkästään vanhojen velkojen maksuun menisi vieläkin jopa 33 vuotta.

Nykyisellään vajaan 0,35 miljoonan euron liikevaihtoa pyörittävän yhtiö tekee käytännössä nollatulosta, mikä vuokra-asunnoissa on lain mukaankin pakollista. Syntyvä liikevoitto pistetäänkin vuosittain rahoituskustannuksiin. Yhtiö maksaakin vuodessa noin 75 tuhatta euroa pelkästään korkoja. Korkokustannukset tulevatkin tällä hetkellä kunnalle melko kalliiksi sillä pelkästään nykyisten lainojen maksuun reilun 30 vuoden aikajänteellä 20 vuoden sijaan uppoaa pelkästään 400 000 euroa. Kokonaisuudessaan vanhojen velkojen kustannukseksi tulevien vuosien aikana on kertymässä noin 2,46 miljoonaa euroa, joka on 300 000 euroa enemmän kuin mitä yhtiöllä ylipäätänsä tällä hetkellä on velkaa.

”Säästöjen aikaan saaminen edellyttäisi maksuaikataulun kiristämistä. Maksuaikataulun muuttamisella 20 vuoteen yhtiölle syntyisi 0,4 miljoonan euron säästöt”, yhtiön toimitusjohtajana toimiva kunnanjohtaja Matti Muukkonen kertoo. Hänen mukaansa ongelma on lähinnä se, että riittäviä resursseja ei ole kerätty takavuosina, vaan maksuaikataulut ovat venyneet näin pitkiksi. ”Tilanteen korjaaminen normaaliksi tarkoittaa kuitenkin tässä vaiheessa 0,78 euron keskimääräistä neliövuokran korotusta kuukaudessa. Ja tällä vain korjaamme vanhoja linjauksia”, Muukkonen kertoo.

Tämän vuoden huhtikuun alussa yhtiön toimitusjohtajana aloittaneen Muukkosen mukaan ongelma on myös se, että kuten aiemmin on jo informoitu, kohdistuu yhtiön asuntoihin yhteensä jopa 1,43 miljoonan euron korjauspaine. ”Myöskään näiden rahoittamiseen ei ole varauduttu, eikä yhtiöllä oikeasti ole sellaisia rahoja, joilla remontit voidaan toteuttaa. Ainoa mahdollisuus on se, että remonttien kustannukset siirretään vuokriin, joka ei varmaankaan tunnu kenestäkään kivalta”, Muukkonen kertoo. Hänen mukaansa yhtiön tekemien laskelmien mukaan kuukausittaisen neliövuokrankorotustarve vaihtelee 1,65 eurosta aina 3,69 euroon, joten mikäli remontteihin ryhdytään, lienee tilanne mahdoton asukkaille. ”Valitettavasti asia nyt on vain siten, että tiettyyn pisteeseen asti kustannuksia voi yrittää peittää, mutta ajan myötä tosiasiat iskevät silmille ja soppa on valmiina”, Muukkonen valittelee.

Yhtiön kannalta ongelmallista on myös kunnan asettama paine asuntojen lisärakentamiseen, jolloin esimerkiksi suunniteltujen 10 viipalerivitalohuoneiston – jotka rakennuskustannuksiltaan on todettu esimerkiksi normaalirivitaloja edullisemmiksi – yhteishinnaksi kertyisi reilu 1,6 miljoonaa euroa, jotka toki rahoitetaan niihin tulevilla vuokralaisilla. ”Lisävelka ei kuitenkaan ainakaan helpota yhtiön tilannetta”, kunnanjohtaja Muukkonen kertoo.

Hänen mukaansa edelleen ainoa vaihtoehto näyttäisi olevan nykyisen omistuksen realisointi, jolloin kunta voisi vapauttaa resursseja. ”Näillä näkymin monille asukkaille tulisi kuukausittaisen asumismenon osalta halvemmaksi omistaa asunto itse, kuin olla vuokralla”, Muukkonen tuo esiin. Yhtiön laskelmien mukaan esimerkiksi Lintupuron asukkaat maksaisivat asumisestaan kuukaudessa keskimäärin 8 senttiä enemmän kuin nyt, mutta toisaalta saisivat asuntolainansa koroista merkittävän verovähennyksen ja lisäksi heille alkaisi kertyä omaisuutta sen sijaan, että he lihottavat kunnan omistaman yhtiön pussia.

Tänään valmistuneen selvityksen tuoreet tulokset esitellään kunnanhallitukselle tänään osana kunnanjohtajan talous- ja työllisyyskatsausta. Lisäksi yhtiön hallitus on tarkoitus kutsua koolle melko ripeästi pohtimaan tulevaisuutta. Myös tarkastuslautakunta tulee saamaan luvut arvioitavakseen mahdollisimman nopeasti, jotta se voi tarvittaessa ryhtyä jatkotoimenpiteisiin asian tiimoilta. ”Niin ja kaipa tässä joudutaan sitäkin pohtimaan, pitäisikö vuosien varrella syntyneen sotkun selvittämiseen palkata ulkopuolinen asiantuntija”, kunnanjohtaja Muukkonen kertoo.

Lisätietoja: Matti Muukkonen, matti.muukkonen@kyyjarvi.fi, 050-3522394.