Ruutana

Pakina Annikki Kujalan kirjasta Sitä se on, sinisilmä

"Kun sinä olet tuollainen kirjallinen kyky", sanoi
herra X, "niin kirjoitapa ruutanasta."
"Miten niin ruutanasta?" kysyin. "Enhän minä tiedä
mitään ruutanasta!"

Herra X kertoi. Jotakin siihen tapaan, että
ruutanalla on erinomaisen harvinainen kyky. Maata talven
yli horroksessa ja - mikäli oikein ymmärsin - tulla
toimeen jopa ilman happea. Sen aineenvaihdunta pystyy
jollakin merkillisellä tavalla tuottamaan alkoholia.
Joten hyvin pitkälle yksinkertaistaen se viettää
miellyttäviä aikoja pahimman talven yli. Puoliunessa
ja pikku huppelissa.

Voi kauhistus, ajattelee tosikko moralisti. Miten
sopimatonta ihannoida moista elämäntapaa. Eikö moisia
ruutanoita löydy ihmissuvustakin. Liikaakin.

Se mikä on luonnollista ruutanalle, tuskin
sellaisenaan sopisikaan ihmiselle. Näin pimeään aikaan
tosin tälläinen talvea vieroksuva tyyppi kuin
allekirjottanut vähän kadehtii ruutanaa. Voisi sitä
itsekkin ottaa pienet torkut ja herätä lintujen
sirkutukseen aurinkoisena kevätpäivänä. Kun kuitenkin
ajoittain tuntee itsensä innottomaksi mudassa
makaajaksi.

Luonnontutkijat, pyydän: älkää tarttuko
mahdollisiin vääriin  tietoihin ja epätarkkuuksiin. Kerroinhan,
etten tiedä mitään ruutanasta.

Enkä niinkään tunne olevani kirjallinen kyky.
Vain vanha ruutana.