Retkellä

Pakina Annikki Kujalan kirjasta Sitä se on,sinisilmä

"Mennään mummi metsään retkelle" pyyteli lapsenlapsi, pian neljä. "Etsitään ne samat kannot, joilla istuttiin viime kesänä."
Muistin ihan tarkkaan viimekesäisen metsäretken.

Lapsi - silloin tuskin kolme - istutti mummin kannolle, istui itse toisella. Hyssytteli hiljaiseksi.
Kuuntelemaan lintujen laulua ja muita metsän ääniä.
Sanoi "eikö tämä olekkin ihanaa" ja hätisteli silmiin
ja  korviin tuppavia pörisijöitä ja inisijöitä pois.
Eivät häirinneet  harrasta tunnelmaa.

Mentiin metsään. Leikittiin karhua ja Tarzania.
Ajettiin kiviautoilla. Poimittiin kanervankukkia.
Ihmeteltiin talviunelta herännyttä muurahaispesää.
Istuttiin kannolla ja kuunneltiin. Käännettiin kasvot
aurinkoon. Naurettiin.

Solmittiin taas yksi säie lankaan, jonka toivon
kestävän läpi koko elämän. "Muistaksä mummi kun
minä olin vauva ja sinä työnsit minua rattaissa.
ja minä neuvoin sormella sinulle polun reunalta
marjoja!" Muistihan mummi. Niin pienestä on yhdessä
opeteltu rakkautta luontoon. Nyt odotellaan satoisaa
syksyä. On aika opetella sienestyksen ja marjastuksen salaisuuksia.

"vie lapsi luontoon" kuuluu eräs ajan teemoista.
Minä lisäsin: muutu itsekkin lapseksi luonnossa.
Vastaanottavaiseksi, avoimeksi. Pientäkin elollista
kunnioittavaksi.