Helmihuimausta...

Kevät se tulla keikuttelee. Akat istuu lumikasassa. Sulaako lumi?

Helmikuussa puut ja puskat helisevät tuskissaan, aivan kuten mekin tässä runosuonen alkulähteellä. Ajatus ei oikein juokse, taitaa olla päät ruosteessa ja runosuoni vielä jäässä. Kyllä se siitä päitä yhteen lyömällä sulaa ja sen jälkeen sanoista ei ole pulaa.

Tästä se nyt lähtee:
Kevät tuli lumi suli, purot sanoi puli puli.
Linnut laulaa siri siri,
aurinko nauraa hihi hihi.
Vatsa auringolla on pullollaan; oranssin hehkuvana keimailee.

Kaamos menee huis hais, pois pois poiskis.
Valoa tulvii, jotta rois rois roiskis.

Tämä runo ei oo ihan tosi, mut kevättä se kuiteski kosi kosi kosi.

Rapakin voi roiskua helmihuimauksissaan.
Kesälipposia ei kuitenkaan vielä kaiveta komeron nurkista,
vähän vitamiinia voi kyllä napsia purkista.

Helmi-, helmi-, helmikuu
Hymyyn käypi monen suu.
Vassokuu rarahuu
hokkuspokkus
piliokkus.
Kommervenkkis hoplallaa
lal lal lal lal lal lal laa...
tai jotain sinnepäin.

Ota tästä hyvä mieli, sen Suvi ja Irma sulle kieli.
Ei tästä nyt kovin pitkä tullut, vaan sanontakinhan kuuluu:
lyhyestä virsi kaunis!

Jatkoa seuraa heti maalismaukkailla!