Joulusiivous

Runo on Annikki Kujalan kirjasta Sitä se on, Sinisilmä

Tästä piti tulla runo.
Joskus huonosti nukuttuna yönä se alkoi pyöriä pääs-
sä. Joulu on tulossa. Jo lapsuudessa olin oppinut, ja
melko pitkälle - aina viime vuosiin saakka - käytännös-
säkin toteuttanut periaatetta, että jouluksi on kaikki
nurkat siivottava perusteellisesti. Ettei joulun tunnel-
maan pääse, ellei tiedä että piilopaikatkin ovat puh-
taat, ikkunat kiiltävän kirkkaat eikä seinillä roiku
hämähäkinseittejä.

Onkohan vanhenemisen merkki, että tuollaiset ulkoi-
set seikat ovat viime vuosina alkaneet menettää  merki-
tystään? Että se, mitä sielun sopukoissa liikkuu, tuntuu
paljon tärkeämmältä.

Me ihmiset olemme keräilijöitä. Nurkkiin - myös
sielun nurkkiin - kertyy kaikenlaista sekalaista roinaa.
Jotkut esineet voivat olla kauniita, ajan patinoimia.
Ihan antiikkia, mutta paljon säilytämme arvotontakin
rojua. Eikö pitäisi tietoisesti pyrkiä raivaamaan mie-
lenkin sopukoista pois vanhoja, aikansa eläneitä ennak-
koluuloja, vihan, kaunan , kateuden tunteita? pyyhkiä
itsekyyden, omahyväisyyden pölyjä, harjata pois katke-
ruuden pinttynyt lika? Yrittää tuulettua, avartua, va-
pautua. Tehdä tilaa uusille asiolle, pyrkiä tulemaan
avoimemmaksi, vähän lämpöisemmäksi.

Tehdä tilaa joulun tulla.
Tällaisia mietteitä saattaa vanhevalle naisihmi-
selle tulla unettomana yönä, joulun lähestyessä. Nauret-
tavanidealistista, ajattelee moni varmaan. Mutta eikö
tämä kova maailma tarvitse idealismia? Emmekö parhail-
laan valmistu viettämään suuren idealistin syntymä-
juhlaa?