Kyyjärven verkkolehti | joulukuu 2011
EtusivuPääkirjoitusTapahtumatNettiradioNetti-tv1InfoPalauteYritykset ja palvelutIn English

Yhteistyökumppanit

Katso lisäkuvat   

NettiTV: Jääkiekkoa, joulujuhla...

9.12.2011 Kyyjärven mediamyllärit ry / Aaro Toppinen

Juniorijääkiekko vetää nettiTV-katsomot tupaten täyteen. Lauantaina jääkiekon lisäksi NettiTV2-kanavalla Nopolan koulun joulujuhla klo 9.00->

Kyyjärven mediamyllärit ry käynnisti lokakuun viimeisenä viikonloppuna nettiTV-/iptv-lähetykset Kannonkosken Piispalasta yhteistyössä Suomen jääkiekkoliiton kanssa. Kahdella mammaturnauksella aloitettiin ja niitä seurasi neljä valtakunnallista C2-ikäluokan turnausta. Hyvin minimaalisella markkinoinnilla reilussa kuukaudessa yksistään nettiTV:n puolelle on kertynyt jo yli 53.000 sivulatausta. Lukemat ovat yllättäneet kaikki mukana olevat osapuolet ja niitä on ihmetelty Helsingissä saakka. Niin ja tähän tulevat tietenkin vielä iptv:n katsojaluvut päälle. Palkanmaksun kannalta on tietenkin erinomaista, että myös mainostajat ovat pikkuhiljaa heräämässä. Omien tuttujen ja turvallisten sponsoreiden lisäksi mielenkiinto etenkin pohjoisessa ja idässä on ollut hyvää ja kaukaisin mukana oleva yritys tällä hetkellä on Kittilästä saakka! Latausten määrä on vahvassa kasvussa ja nähtäväksi jää tavoitetaanko 100.000 latausta jo jouluun mennessä.

Valtavien katsojamäärien lisäksi marraskuu 2011 jää eräällä tavalla muutenkin merkkipaaluna Nopola Newsin historiaan. Lauantaina 12.11.2011 tehtiin nimittäin ensimmäinen, yhtäaikainen nettiTV-lähetys kahdelle kanavalle sekä lisäksi teräväpiirtona kahdelle iptv-kanavalle. Marras-joulukuussa mylläreiden työväen määrä kasvoi peräti 100 %:a, sillä Kimi Uusimäki aloitti jääkiekon ja grafiikan parissa ja koulutusta on puolestaan tarjonnut työharjoittelussa oleva Timo Rühlmann.

Mutta lauantaina ne, jotka eivät paikanpäälle Piispalaan tai koululle pääse, niin tervetuloa netin kautta mukaan.