Kyyjärven verkkolehti | helmikuu 2006
EtusivuPääkirjoitusTapahtumatNettiradioNetti-tv1InfoPalauteYritykset ja palvelutIn English

Maaseudun mahdollisuudet

1.2.2006 Kansanedustaja Ahti Vielma

Kuulumisia eduskunnasta lähetti Ahti Vielma. Edustaja kuvattuna Kyvyn 60-vuotisjuhlien yhteydessä kesällä 2005 Rientolan pihalla. Ääninäytekin löytyy Nettiradio -painikkeen alta juhlapuheen tallenteena.

Presidentinvaalin tiimoilta kiertelin Keski-Suomen kuntia ja sain keskustella paljon ihmisten kanssa kaikista jokapäiväisen elämän asioista. Ilmapiiri oli yleensä hyvä ja toiveikas, mutta hyvin monet näkivät tummia pilviä maaseudun tulevaisuuden yllä. Näin ei voi jatkua, huokasivat huolestuneina. Olen täysin samaa mieltä.

 

On aivan luonnollista, että elämä ympärillämme muuttuu ja meidän on myös toimittava sen mukaisesti. Meidän tulee kuitenkin aina muistaa se, että me voimme myös ohjata tuota kehitystä, jos vain niin tahdomme! Olemme selvinneet paljon vaikeammistakin tilanteista, raskaista sodista, siirtolaisten asuttamisesta, sotakorvausten maksamisesta, Lapin jälleenrakentamisesta ja olemme nousseet erääksi eturivin maaksi koko maailmassa. Kaikki tuo kehitys on onnistunut vain siten, että olemme uskoneet ja luottaneet tulevaisuuteen ja pitäneet huolen kehityksestä sekä maaseudulla että kaupungeissa. Vain näin onnistumme myös tulevina vuosina.

 

Valitettavan paljon on vieläkin vääriä asenteita maaseutua ja siellä harjoitettavaa maa- ja metsätaloutta kohtaan. Tarpeetonta vastakkainasettelua keskusten ja maaseudun välillä saa kuulla hyvinkin korkeilta foorumeilta. Kun eduskunnassa keskusteltiin loppuvuodesta maatalouspoliittisesta selonteosta, tuo asenteellisuus kävi erittäin räikeästi ilmi sosialidemokraattien ryhmäpuheenvuoron pitäneen kansanedustaja Minna Lintosen kannanotoista. Puheessa maataloudenharjoittajat leimattiin lähinnä suurten tukiaisten saajiksi, ympäristön saastuttajiksi ja vaikeuksien aiheuttajiksi meitä köyhemmille. Ei ihme, että puhuja sai kunnon ryöpytyksen. Olen todella huolestunut siitä, että juuri sosialidemokraatit ovat kaikkein maaseutuvastaisimpia ja kovalla valtapolitiikalla pyrkivät aina sanomaan viimeisen sanansa. Ja jos he eivät saa tahtoaan läpi, pyydetään SAK:n johto avuksi. Tuonhan me näimme juuri käydyssä presidentinvaalitaistelussa.

 

Mitä sitten olisi tehtävä? Mielestäni pitäisi ryhtyä sanoista tekoihin. Ensimmäisen puheenvuoron voisi käyttää tasavallan presidentti Tarja Halonen, joka lupasi olla aikaisempaa rohkeampi kannanotoissaan. Hallitus voisi listata "kymmenen käskyä maaseudun kehittämiseksi " ja panna ne myös täytäntöön. Nuo "käskyt" saa paperille yhdessä päivässä kiertelemällä esimerkiksi Keski-Suomen maaseutua pitäjästä toiseen. On viisaampaa keskustella omien kansalaisten kanssa heidän omista ongelmistaan kuin jäädä odottamaan neuvoja Brysselistä!

 

Meitä suomalaisia on vain reilut viisi miljoonaa, alle promille koko maailman väestöstä. Me emme pärjää kilpailussa koko maailman kanssa. Meidän on oltava uskollisia juurillemme ja luotettava sekä maaseudun että kaupunkien tarjoamiin mahdollisuuksiin. Peräänkuulutan positiivisuutta suhtautumisessa nimenomaan maaseudun rakentamiseen sekä maa- ja metsätalouteen. Meidän tulee pitää huolta omavaraisuudestamme myös vaikeina hetkinä. Ja tuon omavaraisuuden takaa ja turvaa vain elinvoimainen maaseutu.

 

Ahti Vielma
kansanedustaja, kok