Kyyjärven verkkolehti | heinäkuu 2006
EtusivuPääkirjoitusTapahtumatNettiradioNetti-tv1InfoPalauteYritykset ja palvelutIn English

Yhteistyökumppaneille logopaikka. Valitse yrityksellesi sopiva aihealue ja varaa paikkasi heti !

Katso lisäkuvat   

Pappa-Tunturien kokoontumisajo II

13.7.2006 Aaro Toppinen

Kuokkavieraiksi kutsutaan muita vanhoja menopelejä ja vehkeitä. Tässä jutussa niitä lisäkuvia.

Taas pärisee ja varmasti myös paukkuu vanhat menopelit Kyyjärven keskustassa Markkinapäivänä lauantaina 15.7.2006. Viime vuonna aloitettiin Pappa-Tunturien kokoontumisajon nimissä Halavatun Pappojen innoittamana ja tänä vuonna jatketaan. Vaikka nimi onkin hieman harhaanjohtava, tervetulleita ovat kaikenlaiset vanhat menopelit ja vehkeet läheltä ja kaukaa.

Pieni buumi on menossa, sillä kevään mittaan itsekunkin pihasta on kuulunut jos jonkilaista pärinää. Kuka mistäkin on kaivanut esille vuosikausia käyttämättä olleita menopelejä kunnostusta varten. Osat ovat vaihtaneet omistajaa ja neuvoja kyselty. Onneksi on vielä niitä, joilta kysyä.

Kokoontumispaikka on entinen Säästöpankin piha keskellä markkina-aluetta. Lisäkuvissa muutamia projekteja, joista ainakin osa nähtävissä markkinoilla.

Ps. Kyllähän joku harvaiskuinen Norttoni tai Triumppi saisi pikkupoikien ja isompienkin silmät ymmyrkäisiksi ja tietenkin se se Setori. Tietääkö kukaan?

Tervetuloa