Polkupyöräretkellä

Olen asunut Kyyjärvellä 18 vuotta ja lukemattomat on ne kerrat, jotka sinä aikana on autoiltu Rautalammille. Oli aika vaihtaa kulkuneuvoa.

Ihmisellä on paljon haaveita, kaikkia niitä ei voi toteuttaa mutta ne mitkä voi, on sitten toteutettava. Siksi polkupyörällä entistä kotipitäjää kohti. Ettei tarvitse sitten joskus murehtia kun jäi sekin juttu tekemättä. Ennakkovalmistelut eivät olleet suuret. Tärkein oli järjestää lastenhoito ja varata matkaan aikaa. Eikä pyöräkilometrejäkään ollut varastossa kuin viitisenkymmentä. Ja polkupyöräni ei ollut maantiepyöräilyn kuuminta hottia vaan tavallinen 7- vaihteinen peruspyörä. Juomapulloja mukaan, kassi tarakalle, kypärä päähän ja jotenkin keksin vetäistä vielä neonkeltaisen liivin päälle.

Torstaina 29.6. aamusta matkaan. Sää on lämmin. Eka pysähdys tulee Oikarilla kun pitkähihaisesta on luovuttava. Karstulan tienhaarassa soi puhelimeni ja kaveri josta en ole hetkeen kuullut, pyytää minua lenkille :) Ennen Saarijärveä minut pyöräilee kiinni paikallinen työmatkapyöräilijä. Hetki siinä jutellaan mutta kun alamäki alkaa ei minulla ole mitään mahiksia roikkua peesis kun hän 21- vaihteisella huristaa näkymättömiin. Saarijärvellä syön ekan eväsleivän ja tietysti jäätelöä päälle. Liikenne 13 tiellä on varsin vilkasta. Rekkoja on paljon. Kanssapyöräilijällä oli peili pyörässä jota kehui kovasti. Ja hyvä se olisi. Esim. tilanteissa joissa kaksi rekkaa sivuttaa toisensa ja olet siellä "kolmantena pyöränä" tien laidassa. Aina sitä ei kuule että takaa tulee rekka, eikä tule siirryttyä pientareelle, pois asfaltilta. Vaikka hyvin siinä laitaviivan tuntumassa on ajettava koko ajan. Tien ei ole liian leveä ja liikennettä on paljon.

On siis helpotus päästä nelostielle. Nyt saan käyttööni ihan oman tien, päällyste puuttuu mutta siinäpä pakarat sopivasti hieroontuvat samalla. Ohitan vielä ABC- liikenneaseman työmaan ja kurvaan puolimatkan krouviin eli Hirvaskankaan Essolle. Syön myöhäistä lounasta ja mielessä käy et osta aurinkorasvaa. Hölmösti aamulla aattelin, ett niin paljon olen jo aurinkoa saanut etten enää pala...  Jatkan matkaa, tie nro 69 on hiljainen. Voin paremmin ihailla kesän kauneutta ympärilläni kun ei tarvitse koko aikaa olla ns. valppaana. Traktoritehtaan kohdalla piti vähän hiljentää kun siinä on se 60 nopeusrajoitus. Muutenhan minun matkavauhti on ollut tosi huima! Alustavasti olin ajatellut että kellonympärys aikaa menisi. Ja näin tapahtuikin. Hymyillen saavuin perille ja joka polkaisusta nautin! Tosin näytin kuulemma ihan pesukarhulle. Syynä aurinkolasit ja rasvaamaton naama.

Palautumispäiviä olin varannut kaksi. Tosin olisin voinut takaliston puolesta palata jo aiemminkin kotiin. Kiitos pyöräilyhousujen, jotka toivat mukavuutta koko rahan edestä. Mutta on mielekkäämpää huilata kunnolla kun ei tuota urheilijan kroppaa kerta ole. Reissussa pääsin nauttimaan kesästä ihan kunnolla. Erikoisinta oli kun murtauduin luvalla mökkisaunaan. Rautasahaa en ole aiemmin sellaiseen käyttänyt. Turkuun lähtee siis kiitosterveiset hyvistä löylyistä. Pääsin todistamaan myös suomalaista heinäpelto romantiikkaa; kun pojan käsi lepää hetken tytön lanteilla ja katseet kohtaavat. Niitä pieniä elämän hetkiä joista voi ottaa kiinni.

Sunnuntai 2.7. pyöräilin kotiin, tänne Nopolaan! Jo Konnevedellä tiesin että kuuma päivä tulee. Tankolammella kävin uimassa ja se virkistää aina. Paarmat olivat lämmön myötä lähteneet liikkeelle ja houkutin niitä puoleeni. Se niitten husiminen vauhdissa ei ollu järin viisasta mutta pystyssä pysyin. Hirvaskankaalla vessan peilistä minua katsoi keitetty rapu. Ruokailun jälkeen uusi kerros rasvaa iholle, lisää juomaa pyöräkoriin ja matkaan. Nestettä kuluikin sunnuntaina runsaasti. Tiellä 13 oli taas vipinää, onneksi rekkoja nyt vähän. Mutta nyt oli kiireisiä kuskeja. Oli pakko ohittaa vaikka näkivät että pyöräilijä tulee vastaan. Ja myös keltaisella viivalla. Niitäkin autoilijoita oli paljon jotka jäivät taakse odottamaan eli eivät halunneet ohittaa minua liian läheltä. Iltaa kohti liikenne hiljeni. Jossain vaiheessa mieleeni muistui laulu; viimeiset viisi kilometriä on aina pitkät niin... en kuitenkaan laulanut sitä!

Minusta kesä on kauneimmillaan ja turhaa tuo ulkoilu ei ollut. Tallensin tuonne korvieni väliselle emolevylle kesän kauneutta, tuoksuja ja ääniä. Huomasin myös monta pientä asiaa jotka autoon asti ei näy. Ja tuskin koskaan olisi tullut autoa pysäytettyä, niiden viiden seutukunnan tytön muistoristille tuolla 69-tiellä. Tarpeeksi kun on tahtoa/hölmöyttä niin onnistuu se kulkeminen tuolla pyörälläkin.  Ja en toivonut vilvoittavaa sadetta, pitäähän heinäihmisten heinäpoutansa saada. Joku kysyi mitä teen sitten kun rengas hajoaa. Vastasin, että soitan kotiin:)  Hyvää pyöräilykesää sinullekin.