Kyyjärven verkkolehti | joulukuu 2006
EtusivuPääkirjoitusTapahtumatNettiradioNetti-tv1InfoPalauteYritykset ja palvelutIn English

Joulukuun kuulumisia eduskunnasta

1.12.2006 Kansanedustaja Lauri Oinonen

Tällä kertaa niitä Nopola Newsin lukijoille lähetti kansanedustaja Lauri Oinonen.

Elämän rytmi kaikkialla tuntuu olevan kiireinen joulun alla ja vuoden
lähestyessä loppuaan. Näin on eduskunnassakin. Käsittelemme valiokunnissa hallituksen esityksiä ja kansanedustajien lakialoitteita, jotta saisimme kokoon lausunnot toisille valiokunnille tai mietinnöt täysistunnolle. Käsiteltävä asia on täysistunnossa esillä kolme kertaa. Ensiksi hallituksen esityksestä käydään lähetekeskustelu, jossa päätetään puhemiesneuvoston esityksen pohjalta valiokuntaan lähettämisestä. Kun asia palaa mietintönä valiokunnasta käydään ensimmäinen käsittely ja muutaman päivän kuluttua ratkaiseva toinen käsittely täysistunnossa.

Monet sanovat, että valiokunnissa se todellinen työ tehdään. Näin asia tuntuu myös olevan. Valiokuntatyö ei ole ulospäin näkyvää, mutta juuri se usein sitoo silloin, kun kansalainen haluaisi saada edustajaan puhelinyhteyden. Minun valiokuntiani ovat puolustus-, hallinto- ja sivistysvaliokunnat sekä Pohjoismaiden neuvoston Suomen valtuuskunta. Lisäksi olen mukana useissa epävirallisissa eduskunnan toimielimissä kuten mm. vammaisasian neuvostossa. Myös poliittiset ryhmät pitävät huolen, että aikautauluihin ei jää tyhjiä aukkoja.

Pidän eduskuntatyöstäni ja erityisesti täysistunnoista. Olen luvannut olla niissä läsnä ja tätä keskisuomalaiset kansanedustajat näkemäni mukaan kiitettävästi tekevät. Usein olemme kollegoiden kanssa iltakymmenenkin jälkeen todenneet, että salissa on vahva Keski-Suomen edustus paikalla. Joulun alla käsitellään pääluokittain myös tulevan vuoden talousarvio. Siitä käydään keskustelua yömyöhään. Viime kaudella jopa läpi yön aamuyhdeksään saakka ja koittaneen päivän istunto alkoi sitten kello kymmeneltä. Kun istunnot jatkuvat ilta-aikoihin, puheet kääntyvät vapaasti pidetyiksi ja "paperin makua" ei juuri kuulu. Istuntosalin ilmassa on jopa ripaus tupaillan tunnelmaa.

Eduskunta käy joulutauolle aivan joulun alla, meneekö aatonaattoon, en osaa tätä kirjoitettaessa sanoa. Loppiaselta taas jatkamme yli helmikuun puolivälin, joten varsinainen aika tavata vaalityön merkeissä työnantajia eli äänestäjiä jää valitettavankin lyhyeksi. Äänestäjillä on valta päättää, kenen työn halutaan jatkuvan. Omalta osaltani olen halunnut tuoda esille niitä  asioita, jotka ovat yksityiselle ihmiselle tärkeitä arjessa ja elämässä. Olen tehnyt aloitteita, kyselyitä ja käyttänyt puheenvuoroja. Ne ovat minun työvälineitäni.

Joulukuun kuudes on itsenäisyyspäivä. Haluan olla mukana kansanedustajien paikalla Helsingin tuomiokirkon ekumeenisessa jumalanpalveluksessa kello 12.00. Koen tärkeäksi, että kansanedustajien penkit kirkossa saavat käyttäjänsä. Tasavallan presidentin vastaanotolla käytän papin virkapukua, haluan sillä viestittää myös kristillisen uskon sanomaa sanattomalla mutta toivottavasti näkyvällä tavalla. Olen virkavapaana Keuruun kappalaisen virasta, mutta tästä huolimatta aina on omaisten pyynnöistä toimituksia sovittuina kalenterissani. Jouluyönä minut on pyydetty talkoisiin jakamaan ehtoollista Keuruun kirkon yömessussa ja jouluaamuksi kävi kutsu tulla toimittamaan jumalanpalvelusta synnyinseurakuntaani Multialle. Nämä tietoisina ajatuksina tuovat joulun todellista sanomaa minulle jo ennen joulua mieleeni, koska joulusaarna elää ja rakentuu ajatuksissa viikkojen ajan.

Me jokainen saamme kohdata adventin jälkeen joulun, Vapahtajamme Jeesuksen Kristuksen syntymäjuhlan. Adventin ajan tulisi olla hiljentymisen ja rukouksen aikaa vanhan kristillisen perinteen mukaan nykyaikanakin. Toivottavasti itse jouluna ja joulunpyhinä saamme hiljentyä, levätä ja kohdat joulun ilouutisen viestiä meille syntyneestä Vapahtajasta. Käykäämme siksi joulunajan kirkkoihin sekä jouluna että muina joulunpyhinä. Saamme olla vastaanottamassa lepoa, rauhaa ja iloa.

Hyvää ja Rauhallista Joulua sekä Onnellista Uutta Vuotta

Lauri Oinonen
kansanedustaja (kesk)
Keuruu