Kuukauden runo

Tänä vuonna tulee kuluneeksi 200 vuotta Suomen sodasta. Lintulahden taistelua johtaneesta Otto von Fieandtista on pitkä runo Vänrikki Stoolin tarinoissa. Muutamassa alkusäkeistössä on hänestä yleinen luonnekuva.

OTTO VON FIEANDT

Ristiinasta oli mies,
Otto Fieandt, hänpä ties,
vesa vanhin veljeskantaa,
nuotin, millä käskyt antaa.

Sodass' oli tosiaan
everstluutnantti hän vaan,
armeijass' ois ollut paikka,
mutt' ei kuullut muit', ei vaikka...

Jäyräs omaa jälkeään,
piti päänsä, kääntymään
toisen käskyyn mahdottoman,
niinpä saikin joukon oman.

Tää häll'asu: varrellaan
harmaa lievetakki vaan,
kotiluhti tuotti kankaan,
kotilampaat villan lankaan.

Hattu, peru taatoltaan,
kiilsi pitkää pitoaan;
tälle jäi, kun Lappeen nurmeen
taatontaatto vuoti hurmeen.

Lyhyt, väljä talvisäin
tuohon lammasturkki - näin,
pikisauma-saappahassa
ruodun eess' on satulassa.

Eip' ois urhon näköinen
kansan nähdä nykyisen;
aika toinen, toinen tunto,
syvemmällä piili kunto.

(suom. Otto Manninen)