Yleiset tapahtumat |
Ostos- ja menovinkit |
Kokouskutsut |
Hengelliset tapahtumat |
Pitkäkestoiset tapahtumat |
Kyyjärven verkkolehti | elokuu 2008 |
![]() ![]() ![]() ![]() ![]() ![]() ![]() ![]() ![]() |
Asuminen
Hyvinvointi
Kulttuuri
Kunnalliselämä
Lapset ja nuoret
Liikunta ja urheilu
Luonto ja ympäristö
Maa- ja metsätalous
Seniorit
Seurakunnat
Tekniikka ja talous
Työelämä
Vapaa-aika
Yrityselämä
![]() ![]() |
![]() Loppukesän kukkaloistoaSäästötalon pihamaalla kasvaa kaunis Koreapiikkiputki (lat. Eryngium bourgatii). Sain kolme vuotta sitten kukanjuurakon Pölkin Juhanilta. Kukan kasvua olen seurannut ahkerasti ja tänä kesänä kukka yllättikin ensimmäisen kerran kauniilla kukinnolla. Tällä hetkellä kukkia on 9 kappaletta. Kukka on salaperäinen ja mystinen, koska sellaista en ole ennen tavannut. Kukat ovat harsomaisen omaisia mutta kuitenkin kovia. Kukkapensas on yli puolimetriä korkea ja pari uutta kukkaa on vielä syntyvaiheessa. Liekö kukka tykännyt tästä sateisesta kesästä koska näinkin rehevästi kukkii talon idänpuoleisella seinustalla.
|
|||