Ameriikkaan ja takaisin 2: Pelko olla väärässä

Viime perjantaina (3.5.2013) A-Stream ohjelman keskustelussa puitiin hyvässä hengessä suomalaisen koulutus-systeemin näkymättömiä ongelmia liittyen oppilaiden pelkoon epäonnistua koulussa. On erittäin huolestuttavaa huomata kuinka monien oppilaiden potentiaali haaskataan instituutiossa, jonka tärkein tehtävä on juuri kannustaa onnistumiseen ja itsensä kehittämiseen. Vaikka ohjelmassa esiteltiin hyviä ideoita ja malleja ongelman ratkaisemiseen, minä yritän tänään tarjota lukijoille toisenlaisia näkökantoja ja kokemuksia ulkomailta. Minulla oli suuri etu ja onni opiskella niin suomalaisessa lukiossa, amerikkalaisessa yliopistossa, Costa Ricalaisessa kieli-instituutiossa sekä kroatialaisessa korkeakoulussa. Uskonkin, että kokemuksieni kautta osaan tuoda positiivisessa valossa vaihtoehtoja ongelman ratkaisemiseen. Ja vieläpä ilmaiseksi!

Kuten mainitsin, minulla oli mahdollisuus opiskella neljä vuotta Brevard College-nimisessä yliopistossa Pohjois-Carolinan kauniissa osavaltiossa. Ehkä moni luulee, että sain moisen ainutlaatuisen mahdollisuudet hyvien arvosanojen ja akateemisen menestymisen kautta. Tosiasia on kuitenkin se, että lukiossa parhaat muistoni ja tulokseni tulivat liikunta- ja välitunneilta. Pääsinkin opiskelemaan jalkapallon takia, sillä minulle myönnettiin urheilu-stipendi, joka kattoi vuosittaiset (€28,000) koulumaksut. Suomessa lukiossa olin ns. väliinputoaja, sillä suomalainen opetus-systeemi ei sopinut minulle lainkaan. Teoreettinen opetus ilman keskustelua oppilaiden ja opettajien välillä ei mielestäni stimuloi oppilaiden kriittistä ajattelua. 8 tuntia ilman ajatusten vaihtoa tai materiaalin kyseenalaistamista johtaa vääjäämättömästi nuorten mielten ruostumiseen. Yhdysvalloissa yliopiston luento perustuu juuri luetun materiaalin purkamiseen ja omien näkökantojen esilletuomiseen. Kotitehtävät perustuvat kirjallisuuden tutkimiseen ja oman näkökannan muodostamiseen, joka taas tunnilla jaetaan muiden kanssa. Suomessa valitettavasti oppilaat, jotka haluavat kysyä opettajalta epäselvistä konsepteista leimataan joko "open lemmikiksi" tai tyhmäksi. Kaiken lisäksi vastaamalla opettajan esittämään kysymykseen väärin aiheuttaa hilpeyttä muiden oppilaiden keskuudesta, sillä väärin vastaaminen koetaan epäonnistumiseksi. Ei siis ihme, että moni oppilas jättää viittaamatta ja mieluummin istuu koko päivän hiljaa kuin tulee nolatuksi muiden edessä.

Yhdysvalloissa ensimmäiset kouluviikot olivat vaikeita juuri Suomesta saadun pelon takia. Ihmettelin kuinka muut oppilaat jakoivat mielipiteitänsä pelkäämättä muiden arvostelua. Jo kuukauden jälkeen pääsin mukaan keskusteluihin ja uskalsin haastaa niin omia kuin muidenkin näkemyksiä. Ja arvatkaa mitä? Intoa opiskeluun tuli kummasti lisää kun muut oppilaat arvostivat näkemyksiäni ja opettajat palkitsivat aktiivisuudesta. Vierailin Tampereen yliopiston luennolla talviloman aikana, sillä halusin nähdä kuinka Suomessa oppilaat opiskelevat. Vierailuni kesti tasan tunnin verran, sillä luennon aikana oppilailla kynä sauhusi ja professorilla suu kävi. Kukaan ei vaihtanut ajatuksiaan tai näkemyksiään, sillä opiskelu Suomessa perustuu näemmä arvosanoihin, eikä oppimiseen. On siis sanomattakin selvää, että kyseinen opetus ei stimuloi mieltä ja tunneilla käyminen onkin sitä samaa pakkopullaa kuin lukiossakin.

Vuonna 2010 pääsin vaihto-oppilaaksi Brevard Collegesta Costa Rican kieli-instituutioon. Siis minä virolais-suomalaisena, joka opiskelee Yhdysvalloissa lähdin opiskelemaan espanjan kieltä Costa Ricassa pelkäämättä epäonnistumista. Miksi? Koska olin päässyt eroon epävarmuudesta ja ujoudesta. Asuin yhdessa perheessä ja opiskelin paikassa, jossa englantia ei puhuttu lainkaan ja tietenkin minun espanjan kielen taito oli hyvinkin vaatimatonta. Kuuden kuukauden jälkeen kuitenkin puhuin täydellistä espanjaa pelkäämättä virheitä. Lukio aikoina englannin ja saksan kielen arvosanat olivat lähellä kuutosta, juuri sen takia koska virheitä piti välttää, jottei vain joutuisi naurunalaiseksi luokan edessä. Nyt opiskelen Kroatiassa (Dubrovnik International University) ja työskentelen ekonomisti-analyytikkona European Student Think Tankille. Olisinko samassa tilanteessa jos olisin päässyt opiskelemaan Tampereen Yliopistoon?Epäilen.

Jotten ainoastaan haukkuisi Suomen opetus-systeemiä, muistutan kuinka Suomi kuuluu aina PISA-tutkimuksen kärkimaihin. Suomessa erittäin suurella osalla väestöstä on korkeakoulusta tutkinto. Suomi onkin siis koulutettua kansaa. Mutta kyseiset tulokset saadaankin keskittymällä vain numeroihin. Vaikka Suomi pärjää kansainvälisissä vertailuissa hyvin, ei PISA-tutkimus korreloidu innovaatioon, sivistykseen tai menestykseen. Oppitunnit, jossa epäonnistuminen on kuin kuoleman synti johtaa riskien välttämiseen. Näin saadaan tukahduttua luova ajattelu, innovaatio sekä yrittäminen. Väitän, että Suomi tarvitsee juuri nyt vaikeina aikoina uutta ajattelua. Mahtavan Angry Birdsin luominen on pieni tippa meressä, jossa pitää kilpailla Applen, Googlen, Pixarin, Yahoon ja Microsoftin kanssa. Uskon, että Yhdysvaltojen menestys perustuu juuri luovaan ja kriittiseen ajatteluun jotka pohjautuu juuri kulttuuriin, jossa epäonnistumista ei pelätä.

Syötänkin pallon nyt Kyyjärven opettajille. Suomen systeemi on hyvä ja tuottaa hyviä tuloksia, mutta onko meillä varaa istua alas ja ratsastaa nykyisellä menestyksellä? Tarkoitukseni ei ole tehdä tästä keskustelusta poliittista vääntöä, sillä Yhdysvalloissa poliitikkoja pidetään näyttelijöinä, jotka olivat liian rumia Hollywoodiin. Ja jos Kyyjärven ihmiset ovat yhtä kauniita kuin Kyyjärven luonto, ei meillä ole tarvetta politisoida tätä aihetta.
Pyydän anteeksi huonoa kieliasua, mutta ainakin yritin parhaani pelkäämättä virheitä. Tee sinäkin niin