NopolaNews 1.0 (2005 - 2012)
 
METSÄALAN PERUSTUTKINTO AIKUISILLEMETSÄALAN PERUSTUTKINTO AIKUISILLE

METSÄALAN PERUSTUTKINTO AIKUISILLE

1.7.2013 Kyyjärven mhy Jukka Kainulainen

Metsänomistajan metsäkoulun opinnot valmentavat sekä omien metsien hoitoon että metsätöihin yleensä. Aikuisille räätälöity koulutus mahdollistaa omien metsien ammattitaitoisen ja tehokkaan hoidon ja käytön.

Voit saada metsäalan perustaidot ja -tiedot sekä kunnostaa samalla metsiäsi alan ammattilaisten ohjauksessa.

Opintojen järjestelyt:

Opinnot kestävät kaikkiaan noin kaksi vuotta. Lähiopetusta on 2-3 kertaa kuukaudessa. ähiopetus ajoitetaan opiskelijaryhmälle parhaiten sopivaan aikaan, yleensä iltaisin ja joskus lauantaisin. Opintoihin kuuluu iltatilaisuuksien lisäksi etätehtäviä ja työssä oppimista, jonka voit hoitaa omassa metsässäsi. Jos sinulla ei ole työssä oppimiseen soveltuvia työkohteita omasta takaa, voimme järjestää niitä. Jokaisen opiskelijan kanssa laaditaan henkilökohtainen opiskelusuunnitelma.

Opintojen sisältö:

Yhteiset opinnot: -metsien hoito kaikissa työlajeissa -metsän uudistaminen -puukauppa,  puutavaran mittaus -metsäverotus -työturvallisuus -puunkorjuu, -energiapuun korjuu ja hyödyntäminen perusmetsäkuljetustaidot -ympäristön hoito -monikäytön perustaidot

Valinnaiset opinnot:

-metsäkuljetustaidot (syventävät) -metsätalousyrittäminen -puun hyödyntäminen ja jalostus    -metsästysmatkailu

Kustannukset:

Varsinainen opetus on ilmaista ja soveltuu 18-65 -vuotiaille metsänhoidosta kiinnostuneille. Maksettavaksi tulee tutkintomaksu (58€). Lähiopetuspäivinä ruokailu tai kahvi tarjotaan maksutta.

Ilmoittautuminen:

Aloitus 13.9.2013.
Ilmoittautuminen 30.8.2013 mennessä Jorma Koivuniemelle.
Aloitustilaisuuden pitopaikka ilmoitetaan ilmoittautuneille myöhemmin.

HUOM! Metsäkoulu-ryhmään mahtuu maksimissaan 16-20 opiskelijaa, joten kannattaa ilmoittautua heti.

Lisätietoja:

Maaseutuopisto Perho Jorma Koivuniemi puh. 044-7250659,

Maaseutuopisto Kannus Jani Lehtimäki puh. 044-7250 606,

MHY Keskipohja Timo Heikkilä puh. 0400-167825.

    Aihealueen yhteistyöyritykset

    OH-asennus Osmo Huhtala
    K-Market Ikiliikku
    Perhon Maatalousoppilaitos
    Veljekset Parkkonen
    Sigma Trukit Oy
    Kipakka
    Metsänhoitoyhdistys Karstula-Kyyjärvi
    Töpseli ja roikka
    LähiTapiola
    Yrityspalvelu Paju