NopolaNews 1.0 (2005 - 2012)
 
Adventtiterveiset LatviastaAdventtiterveiset Latviasta

Adventtiterveiset Latviasta

10.12.2013 Kyyjärven seurakunta / Olavi Vallivaara

Sain olla seura-ja lähetysmatkalla Latviassa 6-8.12.2013. Latviassa viikonloppuna satoi ensi lumen ja ukkonen jyrisi lauantaina lumisateen keskellä. En ole aikaisemmin kokenut tällaista luonnonilmiötä.

Tilaisuuksia oli luterilaisissa kirkoissa, hoitolaitoksissa ja kodeissa. Puheet tulkittiin venäjäksi ja joissakin tilaisuuksissa sekä venäjäksi että latviaksi. Yhteensä oli seitsemän tilaisuutta kolmen päivän aikana. Sunnuntaina oli kaksi messua eri kirkoissa ja ennen lähtöä oli uuden kodin siunaustilaisuus. Majoittuneina olimme Jurmalassa. Joulunvalot olivat syttyneet Latviassa. Siellä oli maansuru, kun Riiassa olevan ison kauppaliikkeen katto sortui. Onnettomuudessa menhtyi 54 henkilöä. Minun lisäkseni matkalla oli tulkki Tampereelta ja toinen puhuja Haapajärveltä. Itsenäisyyspäivä jäi tänä vuonna viettämättä. Latviassa se on tammikuussa. Hyvillä mielin palasimme kotimaahan, uusilla kokemuksilla rikkaampana ja Taivaan Isän siunaamina.

Kuvassa on Jaunolainen kirkko viime sunnuntaina

P.S. Arvoisille veronmaksajille huomautettakoon, että Kyyjärven seurakunta ei osallistunut tämän matkan kustannuksiin ja tein sen omalla vapaallani. Matkaan lähetti ja kustannuksista vastasi Suomen Rauhanyhdistysten Keskusyhdistys ry, joka tekee lähetystyötä paitsi Suomen lähialueilla myös Afrikassa ja muissakin maanosissa sisarjärjestöjensä kanssa.