NopolaNews 1.0 (2005 - 2012)
 
MielipidekirjoituksiaMielipidekirjoituksia

Mielipidekirjoituksia

14.5.2017 Annika Mattila/ perusopetus

5. luokan oppilaat ovat kevään aikana harjoitelleet vaikuttamista. Olemme opetelleet oman mielipiteen esittämistä ja perustelemista esimerkiksi järjestämällä väittelyitä pareittain ja ryhmissä. Väittelyiden jälkeen jokainen kirjoitti mielipidekirjoituksen itselleen merkitysellisestä aiheesta. Ohessa niiden tekstit, jotka antoivat luvan julkaista kirjoituksensa.

Liikaa somea!

Oletko huomannut, että nuoret ovat aivan liikaa somessa? Niin minäkin. Päivät kuluvat pelatessa sitä uutta peliä, jota kaikki pelaavat tai katsoen jotain uutta kuvaa, jonka joku kuuluisa julkaisi. Nuorten some on tärkempää kuin sisko tai veli. Ihmettelen, mitä niin ihanaa somessa on? Jos olet addiktoitunut someen, älä silti unohda, että koko maailma odottaa. Jotkut jotka opiskelevat somen käytön sijaan, saavat paremman elämän. Joten seuraavan kerran, kun edessäsi on oppikirja ja puhelin, päätä viisaasti, kumpaa alat selailla.

Sonja

 

Eläimilläkin on oikeudet

Eläimet ovat tärkeä osaa maailmaa. Mielestäni eläinkokeita ei saisi tehdä ja eläimen rääkkäämisestäkin tulee monelle mielipahaa. Jos itse näkisin, että eläintä rääkätään, niin soittaisin eläinsuojeluun. Mielestäni eläinten oikeudet ovat tärkeitä, sillä ilman eläimiä, joillain ei välttämättä olisi ollenkaan ystäviä. Eläimet sitoutuvat omiin ihmisiinsä niin, että suojelevat heitä aina, varsinkin koirat. Eläimiä ei saa rääkätä! Joillain hevostiloilla hevosia saatetaan rääkätä ja lyödä koko ajan. Jos hevosen ostaa sellaiselta tilalta, hevosella saattaa olla paljon pelkoja. Monet ihmiset pelastavat eläimiä ja parantavat niitä. Se on mielestäni oikein!

Satu

 

Kesäloma pidemmäksi!

Onko kesäloma mielestäsi liian lyhyt? Minun mielestäni ainakin on. Kesälomalla pitäisi kerätä voimia uuteen kouluvuoteen. Jos kesäloma on liian lyhyt, oppilaat eivät jaksa keskittyä koulunkäyntiinsä. Kesälomalla on mukava matkailla ja retkeillä, mikä ei ole niin mukavaa talvella. Hiihtoloman voisi liittää kesälomaan, niin että kesällä ehtisi tehdä enemmän kaikkea hauskaa.

Leea

 

Kyyjärven liikuntamahdollisuudet

Onhan täällä frisbeegolfia, mutta ei juuri mitään oikeita harrastuksia. Lentopalloon, tanssiin tai voimisteluun voisi olla mahdollisuuksia. Liikkuntahalli voisi olla hyvä paikka harjoituksiin. Toki riipuu siitäkin, löytyykö harrastajia. Kyyjäven jalkapallokentällä voisi olla jalkapalloa. On tärkeää, että on monta eri harrastusta. Olisehan se tylsää, että kaikki harrastaisivat sitä yhtä ja samaa harrastusta. Liikunnalliset harrastukset ovat terveydele hyväksi. Mielestäni Kyyjärvellä pitäisi olla enemmän harrastuksia.

nimimerkki Joutsen

 

Kaikki kouluun!

Minun mielestäni kaikilla olisi oikeus käydä koulua. Täällä Suomessa on oikeus käydä koulua, mutta kaikkialla ei ole. Kaikilla ei ole varaa koulunkäyntiin. Me olemme tosi onnellisia, kun saamme käydä koulua. Oletko samaa mieltä?

Helmiina

 

Kyyjärvellä on liian vähän asukkaita

Kyyjärvellä on huonosti asutusta, joten kaverille saatta olla monta kilometriä matkaa. Kyyjärvi on maalaiskunta ja asukkaitakin vain vähän päälle tuhat. Kyyjärven maisematkaan eivät ole kovin kummoisia, tasaista ja metsää paljon. Kyyjärvellä on vähän kauppoja ja ruokakaupat voivat olla kaukana omasta kodista. Minun mielestäni Kyyjärvellä pitäisi olla enemmän asutusta ja liikennettä. Sitten kauppa kävisi paremmin ja uusia liikkeitä syntyisi. Toivon, että vielä joskus Kyyjärvellä on enemmän asukkaita.

Eevert