NopolaNews 1.0 (2005 - 2012)
 
Kirkon Ulkomaanavun yhteyshenkilön tehtävä tarjolla!Kirkon Ulkomaanavun yhteyshenkilön tehtävä tarjolla!

Kirkon Ulkomaanavun yhteyshenkilön tehtävä tarjolla!

23.8.2017 Kyyjärven seurakunta/Riitta Kytölä

Kirkon Ulkomaanapu eli KUA on Suomen suurin kehitysyhteistyöjärjestö. Se tekee työtä kaikkein köyhimpien ihmisten kanssa uskontoon, etniseen taustaan tai poliittiseen vakaumukseen katsomatta.
KUA tulee usein esille Yhteisvastuukeräyksen yhteydessä, sillä kansainvälisten kohteiden tuotto menee kohteisiin KUA:n kautta.

Nyt tarvitaan uutta yhteyshenkilöä seurakuntaan pitämään esillä Kirkon Ulkomaanavun toimintaa! Voisitko se olla sinä?

Tehtävä sopii myös vaikka kaveruksille! On mukavampi tehdä ja suunnitella juttuja yhdessä. Joka tapauksessa saat tehdä työtä yhdessä työntekijöiden kanssa!

Toimenkuva: pitää esillä Kirkon Ulkomaanavun toimintaa seurakunnassa oman persoonan mukaan.Esimerkiksi järjestää tapahtumia ja tilaisuuksia yhdessä työntekijöiden kanssa. Halutessasi voit olla esimerkiksi Yhteisvastuujuhlissa kertomassa keräyskohteista ja mitä ikinä keksit!

Työaika: ei työaikaa. Teet oman aikataulusi, voimiesi ja kulloisenkin innostuksen mukaan - enemmän tai vähemmän. Mitään pakollista ei ole! Kaikki mitä teet on tavallaan ylimääräistä hyvää!

Vaatimukset: tavallinen, kansainvälisestä diakoniasta kiinnostunut ihminen riittää! Ei pohjakoulutus tai kielitaitovaatimuksia.

Koulutus: KUA järjestää vuosittain Ajankohtaispäivän, johon voit osallistua. KUA lähettää myös 2-3-kertaa vuodessa yhteyshenkilön materiaalikirjeen ja paljon muuta tietoa jopa kuukausittain. Lisäksi edellinen yhteyshenkilö on luvannut tukensa, apunsa ja materiaalinsa seuraajalleen.

Palkkaus: hyvä mieli eli tässä työssä ei ole pelkoa rikastumisesta!

Jos yhtään innostuit asiasta, niin lähdetään yhdessä Ajankohtaispäivään Alavudelle 12.9. kello 10-15! Voit lahteä mukaan katsomaan, se ei sido sinua mihinkään.

Soita Riitalle p. 045-129 1622 ja kysele lisää! Voit kysellä lisää myös vaikka et pääsisikään nyt Ajankohtaispäivään.