NopolaNews 1.0 (2005 - 2012)
 
Syysretkellä Syysretkellä

Syysretkellä

9.10.2018 Kyypartio/ Eevaliisa Hakola/ Kuvat ja juttu: Tiina Lampinen

Kyypartion syysretki Metsolan kämpälle 6.10. Samalla saatiin 19 kpl metsäkäyntejä kirjattua Mennään metsään laskuriin.

Lauantaiaamu tervehti auringonpaisteella Kyypartion reippaita sudenpentuja, seikkailijoita ja aikuisia. Kaiken kaikkiaan retkelle lähtijöitä oli 13 lasta + 6 jo aikuisempaa osallistujaa. Starttasimme kirkon parkkipaikalta klo 10 viidellä autolla. Jo tässä vaiheessa kohtasimme ehkä suurimman haasteemme sillä jotkut meistä olivat käyneet Metsolan kämpällä vain hiihtäen, toiset vuosia sitten autolla mutta toisesta suunnasta ja osa ei koskaan. Kärkipaikkaa autoletkassa pitänyt lippukunnanjohtajamme ohjasi meidät perille varmoin ottein Lehmiahon kautta. Ihan pihaan astihan ei autolla pääse, mutta mikä olisi sen nautinnollisempaa kuin pieni reippailu syyspäivänä värikästä luontoa ihaillen.

Perillä kämpällä riitti ihmeteltävää. Oli tulisijaa, makuulavereita (yläsängyt erityisesti olivat retkeilijöiden mieleen), varastoa, tikapuita, vieraskirjaa...vaikka mitä! Ensimmäisenä, kuten retkelle kuuluu, tehtiin tulet. Sisälle tulet virittivät seikkailijat ja ulos sudenpennut. Sitten etsittiin sopivia pajuja vuoltaviksi tikkupullia/makkaroita varten. Monelle tikkupullien paistaminen taisi olla myös ihan uusi kokemus. Riitan iso taikina teki kauppansa joten taisivat myös maistua. Jälkkäriksi paistettiin makkarat. Joillakin oli mukana vaahtokarkkeja joita auliisti tarjottiin myös muille.

Vaikka retken pääasia onkin eväät, ehdimme myös leikkimään sekä ampumaan jousipyssyillä. Lopuksi kannoimme puulaarin täyteen puita ja siistimme jälkemme. Partiolainenhan ei jätä luontoon kuin kengänjälkensä. "Koska tullaan tänne yöksi?" kuului useasti retken aikana monesta eri suusta. Kyllähän me varmasti vielä menemme!