NopolaNews 1.0 (2005 - 2012)
 
Lohdutuksen iltaLohdutuksen ilta

Lohdutuksen ilta

29.10.2019 Kyyjärven seurakunta / Minna Erkkilä

Kyyjärven kirkkokuoro osallistuu yhdessä Perhon, Vetelin ja Kaustisen kirkkokuorojen kanssa musiikki-iltaan, jossa lauletaan suruun, kaipaukseen ja taivastoivoon liittyviä lauluja.
Jokaisella kuorolla on pari omaa laulua ja niiden lisäksi kaikki kuorot laulavat yhdessä useita lauluja.

Lauantaina 2.11. on Pyhäinpäivä ja konsertti on suunniteltukin tuomaan lohtua ja valoa pimeän syksyn keskelle ja niille, jotka juuri nyt erityisesti kaipaavat edesmenneitä rakkaitaan.

Lohdutuksen ilta on Vetelin kirkossa keskiviikkona 30.10. klo 19. Sinne ovat kaikki tervetulleita, sekä näistä kuorojen kunnista että kauempaakin. Me Kyyjärven kuorossa toivommekin, että joku jaksaisi täältäkin lähteä kanssamme Veteliin.

Kuorojen johtajine ovat kanttorit Annukka Rannankari Kaustiselta, Minna Kalliokoski Vetelistä ja Minna Erkkilä Perhosta. Halsuan seurakuntaa edustaa kanttori Anni-Mari Kentala, joka opiskelee laulunopettajaksi Centria -ammattikorkeakoulussa. Hän esittää yksinlaulusoolon.

Illan ohjelmassa on sekä perinteisiä että uudempia hengellisiä lauluja, mm. Tuonne, tuonne kaipaan, Mun kotini taivaassa ihana on ja Sua kohti, Herrani sekä useita Petri Laaksosen lauluja.