NopolaNews 1.0 (2005 - 2012)
 
Saarikka tiedottaaSaarikka tiedottaa

Saarikka tiedottaa

17.3.2020 Saarikka/Kunta Lj

IKÄÄNTYVIEN PALVELUISSA VARAUDUTAAN SUOJELEMAAN ASIAKKAITA KORONA INFEKTIOLTA JA VARMISTAMAAN HENKILÖSTÖN RIITTÄVYYS ASIAKKAILLE KRIITTISTEN PALVELUIDEN OSALTA

Ikäihmisten varhaisen tuen palvelut, hyvinvointineuvolat ja päivätoiminta pidetään kiinni huhtikuun loppuun saakka 16.3.2020 alkaen. Osalle asiakkaista toteutetaan voinnintarkistussoitto kerran viikossa turvallisuuden varmistamiseksi.

Kotihoidon käynnit toteutetaan vain niiltä osin, kun ne ovat asiakkaan hoidon, hoivan ja kotona pärjäämisen näkökulmasta välttämättömiä. Kuntouttavat kotikäynnit perutaan kaikilta kotihoidon asiakkailta, mikäli käynti sisältää hoitotoimenpiteitä, ne toteutetaan aiemmin sovitusti. Kotihoidon asiakkaiden ns. tarkistuskäynnit toteutetaan pääsääntöisesti soittamalla. Kotihoidon käyntiajat ja käyntien pituudet voivat poikkeuksellisesti muuttua/lyhentyä palvelu- ja hoitosuunnitelmassa sovitusta. Käyntien muutoksista ilmoitetaan asiakkaille ja omaisille soittamalla.

Omaishoidon virkistysvapaat järjestetään toistaiseksi vain, jos ne asiakkaan ja/tai omaishoitajan tilanteen kannalta ovat välttämättömiä.

Ikäihmisten asumispalveluyksiköissä ulkopuolisten vierailut kielletään. Toimenpiteillä halutaan estää viruksen leviäminen asumisyksiköihin. Poikkeuksena vierailukieltoon on saattohoito, jolloin omaisten läsnäolo on mahdollista.
Ikäihmisten intervallihoidot asumisyksiköissä järjestetään vain, jos ne asiakkaan tilanteen kannalta ovat aivan välttämättömiä.
Uusia asukkaita otetaan edelleen normaaliin tapaan asumispalveluyksiköihin, edellyttäen, että tulijalla ei ole flunssaoireita.

Pahoittelemme asiakkaille ja omaisille, että kotihoidon käyntiajat saattavat poiketa palvelu- ja hoitosuunnitelmista ja asumisyksiköissä päivärytmiin saattaa tulla muutoksia poikkeustilanteen vuoksi. Haluamme varmistaa, että ne ikäihmiset, joilla on suurin avuntarve saavat myös poikkeustilanteessa tarvittavan avun.

Lisätietoja yksiköiden palveluvastaavilta ja palvelupäällikkö Anu Kinnuselta puh. 044 4598332.

16.3.2020
Sote ky/ Perusturvaliikelaitos Saarikka