Kaikenlaisen liikkumisen pop up-päivää vietetään sunnuntaina 10.5. Tämän vuoden teemana on "kaveri mukaan".
Koronatilanne vaikuttaa tänä vuonna Unelmien liikuntapäivään siten, että yhteisiä tapahtumia ei järjestetä vaan liikutaan eri tavoilla kodeissa, ulkona/luonnossa. Tämän vuoden teemana kannustetaan kavereita liikkumaan samaan aikaan. Jaetaan liikuntahetket, jotta jokainen voi tuntea kuuluvansa joukkoon tai innostua muiden esimerkeistä ja kokeilla uusia liikkumisen muotoja virtuaalisesti. Kaikki liikunta on hyvästä.
Somessa Unelmien liikuntapäivän kuvia, vinkkejä tai videoita voi jakaa: #unelmienliikuntapäivä
Kyyjärven Kyky ry/yhdistelmäjaosto kannustaakin kaikkia liikkumaan ja nauttimaan Unelmien liikuntapäivästä! Tässä esimerkkit mitä voi tehdä:
Pyörälenkki Tuliharjuun
Sauvakävely/kävely Harsulla tai Oikarilla
Porrashaaste Harsunportailla! Haaste toimii seuraavasti:juokse tai kävele portaat ylös alas viisi kertaa. Ota aika. Käy kuukauden ajan kuntoilemassa portaissa ja ota kuntoilujakson päätteeksi aika uudelleen. Muista lämmitellä ensin vaikka kävelylenkillä tai nousemalla rauhallisesti portaat ylös.