NopolaNews 1.0 (2005 - 2012)
 
Matkalla pohjoiseen, osa 3Matkalla pohjoiseen, osa 3

Matkalla pohjoiseen, osa 3

4.7.2020 Antero Ohranen

Tänä vuonna pohjoisen kuvausmatkamme suuntautui Kilpisjärvelle, ja sieltä päiväseltään Norjaan.

Lähdimme Teron kanssa kohti Kilpisjärveä maanantaina 29. kesäkuuta. Olimme ennakkoon varanneet Kilpisjärveltä yöpaikan kolmeksi yöksi. Hieman viiden jälkeen, noin 900 kilometriä ajettuamme pääsimme perille, nakkasimme kamat sisälle ja lähdimme pienen lepohetken jälkeen vielä käymään Skibotnissa meren rannassa. Rajalla ystävällinen Norjan poliisi tarkisti kansalaisuuden, ettemme varmasti ole ruotsalaisia. 

 

Seuraavana aamuna suuntasimme Skibotnista kohti Skjervøytä, tai oikeastaan Kågenin saarta, jolla kuvasimme mahtavan karua merenrantaa. Keli oli vähän suttuinen ja vettä ripsotteli, mutta ei se kuvausta pahemmin haitannutt. Aaltojen murtuminen rantaan oli mahtavaa ja vierivät kivet (rolling stones, hah) pitivät tosi hienoa ääntä. Illaksi takaisin Kilpisjärvelle ja unta palloon.

 

Keskiviikkoaamuna lähdimme kohti Hattengia ja Signaldalenia, ne sijaitsevat muutaman kymmenen kilometriä Skibotnista Narvikiin päin. Kuvia tuli tasaiseen tahtiin muistikorteille ja maisemat olivat kohdallaan. Iltapäivällä jälleen yöpaikkaamme pakkaamaan tavaroita ja aamulla kohti Kyyjärveä. Paluumatkan liikenne oli melko vilkasta, ilmeisesti kotimaan matkailu on nyt suositumpaa kuin ennen.

 

Kotiin tultuamme olimme kiitollisia Jumalalle varjeluksesta ja mahtavista maisemista!