Arvoisa Herra Talvi

Pakina on Annikki Kujalan kirjasta, Sitä se on sinisilmä.

Kunnioittava tervehdykseni Sinulle. Sallinet että sinuttelen. Elämmehän tasa-arvon aikakautta.
Tosin välillemme ei ole syntynyt läheistä ystävyyttä. Syy on kyllä Sinun: olet liian kylmä ystäväksi.

Minun tunteeni Sinua kohtaan vaihtelevat. Kun lähestyt ja rutistat nämä leveysasteet jäiseen kouraasi, pelkään.
Pelottaa miten läheisyyttäsi pystyy kestämään. Siinä vapisen ja sulkeudun kammiooni. Verhot ikkunoissa.
Joulu on taitekohta: alat heltyä ja päästät päivän pitenemään. Helmikuussa silmissäsi saattaa nähdä jo kirkkaan kyyneleen.
Tulet ihan inhimilliseksi. Sinusta voi jopa pitää. Maaliskuu vie mahtisi. Raavaasta urhosta tulee tutiseva vanhus. Vähän säälittävä.

Kevätpuoleen seison rohkeana edessäsi. En enää pelkää. Olit kyllä tosi kamala. Paukuttelit pakkaspiiskaasi kelpo tavalla.
Varmaan vieläkin pöllytät meitä alamaisiasi tuulilla ja tuiskuilla ennen valtasi väistymistä.
Toista poskeasi sulattaa kuitenkin jo keskipäivällä kirkas auringon kilo.
Tuskin ilmeesi muuttuu kovin julmaksi.

Syytän Sinua - nyt jo uskallan - siitä mitä teit eläimille. Etenkin pikkulinnuille.
Omaltakin rapultani niitä löytyi jäätyneinä.
Kumma juttu muuten, ihmisen pienuutta osoittava: yksi kuollut varpunen oman oven edessä satuttaa enemmän
kuin päivittäiset kauhu-uutiset televisiosta. Pikku asia koskee, kun se tapahtuu tarpeeksi lähellä.
Kaukaa tuskin suurikaan kärsimys.

Koetetaan kuitenkin jatkossakin sietää toisiamme, edes vähän.
Kiitos, Herra Talvi, että olet joka vuosi vain käymässä täällä ja
poistut kevään tullen kauas näiltä mailta.