Kyyjärven verkkolehti | marraskuu 2009
EtusivuPääkirjoitusTapahtumatNettiradioNetti-tv1InfoPalauteYritykset ja palvelutIn EnglishBlogit

Yhteistyökumppaneille logopaikka. Valitse yrityksellesi sopiva aihealue ja varaa paikkasi heti !

Valtion maahanmuuttopolitiikkaan tulossa muutos

3.11.2009 Matti Muukkonen

Ministeri Thors esittämässä kunnille velvoitetta pakolaistenvastaanottoon

Tämän päivän Turun sanomien (3.11.2009) mukaan ministeri Astrid Thors harkitsee kuntien pakottamista vastaanottamaan pakolaisia. Hänen mukaansa kuntien nihkeys täyttää kansainvälisiä velvoitteita voi johtaa lainsäädännöllisiin pakotteisiin. "Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että kunnat eivät saa enää siinä vaiheessa ´valita´tulijoita, vaan mikäli valtio pakottaa kunnat vastaanottoon, joudutaan kuntiin ottamaan ketä valtio määrää", Kyyjärven kunnanjohtaja Matti Muukkonen kertoo.

Hänen mukaansa on selvää, että velvoite tulee koskemaan erityisesti niitä, jotka eivät vielä ole kantaneet korteaan kekoon. "Koska asia on ollut jo pidempään epävirallisissa keskusteluissa esillä, oli tämä myös yksi syy miksi keväällä vastaanottoa esitin. Käydyn keskustelun kohteena olevien myanmarilaisten lapsiperheiden sijaan, uudessa toimintamallissa tulokkaina voi olla myös muita väestöryhmiä", Muukkonen kertaa. Hänen mukaansa asiaa ei kuitenkaan lähiaikoina olla ottamassa esille viranhaltijoiden taholta, vaan keskustelu käynnistetään uusiksi, mikäli luottamushenkilöistä signaaleja tähän tulee. Tai toinen vaihtoehto on sitten odottaa sitä, kun Thorsin aloitteen pohjalta valtio lähettää kuntaan kirjeen.

Lisätietoja: Turun sanomien verkkolehti (www.ts.fi). Kunnanjohtajan kommenttien osalta Matti Muukkonen, matti.muukkonen@kyyjarvi.fi, 0503522394