Kyyjärven verkkolehti | helmikuu 2006
EtusivuPääkirjoitusTapahtumatNettiradioNetti-tv1InfoPalauteYritykset ja palvelutIn EnglishBlogitVasen valikkoKuulumiset

Yhteistyökumppaneille logopaikka. Valitse yrityksellesi sopiva aihealue ja varaa paikkasi heti !

Tarinaa sillalta

Terttu Sillanpää

Perinnetarinoita Sulo Tammisella riittää. Tässä yksi kyläläisten tutuilta marjastuspaikalta. Näillä tienoin monet ovat mustikoita ja puolukoita keränneet.

Ähtyrinpuron vanha silta voisi kertoa monta tarinaa. Se sijaitsi  metsätaipaleella Oikarin Mattilan ja Kyyjärven kylän välillä. Asumatonta taipaletta oli 1930-luvulla noin kahdeksan kilometriä.

Silloin 30-luvun alkuvuosina sai kaksi  karstulalaista nuorukaista  päähänpiston hankkia rahaa ryöstämällä. He huomasivat Ähtyrinpuron yksinäisen sijainnin ja niinpä he kaivoivat valmiiksi haudan, johon aikoivat uhrinsa piilottaa. Nuorukaiset olivat anastaneet myös taskuaseen, jolla aikoivat riistää uhriltaan hengen.

Nuorukaisten ollessa vahdissa, näkivät he Saunakylältä olevan Johannes Hännisen  ajavan tietä pitkin polkupyörällä. Toinen meni sillan elle ja toinen kysyi ensin Hänniseltä "Joko postiauto pian tulee?" Hänninen arveli auton pikapuoliin tulevan, Mutta silloin toinen pojista ampui Hännistä 2 - 3 kertaa. Samalla auto tulikin ja pojat pötkivät pakoo. Onneksi autossa sattui olemaan sairaanhoitaja, joka antoi ensiapua. Hänninen toipui vammoistaan työkykyiseksi ja eli  senjälkeen vielä lähes 30 vuotta. Mies joutui kantamaan yhtä kuulaa päässään loppuikänsä, silllä se oli paikassa, josta sitä ei voitu poistaa. 

Pojat joutuivat tekosistaan kiinni ja saivat sovittaa sen linnatuomiolla. Rangaistuksen jälkeen heidän ryöstöaikeensa jäivät ja heistä tuli kunnon kansalaisia.

Tätä jylhällä paikalla olevaa siltaa moni kammoksui, mutta vuosi  Hännisen ampumatapauksen  jälkeen silalla sattui  hieman huvittavampi tapaus.

Eräs mies tuli polkupyörällä nykyiseltä Kyyjärven kirkolta Oikarille päin. Ehtiessään sillalle, niin kuului kova pamaus. Mies lähti polkemaan henkensä edestä. Parin kilometrin jälkeen tuli eräs tuttava vastaan. Mies pysähtyi ja sanoi tuttavalle: "Älä mene  Ähtyrinpuron sillalle, sillä siellä minua äskemn ammuttiin, paukaus kuului, mutta kuti meni ohi". Kaveri vastasi, rauhoituhan, kyllä paukauksen kuulit, mutta eiköhän se ollut polkupyörräsi takakumi, joka paukahtain puhjennut. Näin paukauksesta päästiin pelkällä säikähdyksellä.

Nykyisin vanhan Ähtyrinpuron sillan yli enää harvoin kuljetaan, sillä tie 13 ja silta on muutettu toiseen kohtaan. Monta ohikulkijaa silta on ehtinyt palvella. Sillan ovat ylittäneet kievarikyytiläiset ja myös Pietari Brahen tie on kulkenut Ähtyrinpuron yli

Kyyjärvellä 24.2.1993  Sulo Tamminen.