NopolaNews 1.0 (2005 - 2012)
 
Työhön tutustumista 8Työhön tutustumista 8

Työhön tutustumista 8

1.7.2013 Nopolan koulu / Tuula Härkönen

Anniina Ohranen Nikitassa kevään TET-jaksolla.

Anniina: Olin TETissä Nikitassa. Sain mm. pukea nukkeja, laittaa vaatteita esille ja harjoitella
hieman kassakoneen käyttöä. Nikitassa oli kiva olla TETissä ja sain kaiken kaikkiaan
kattavan kuvan myyjän työstä.

Peruskoulussa olen oppinut paljon, tärkeimpinä ehkä sosiaaliset taidot ja tieto siitä, mikä
on minulle paras tapa opiskella. Tällä hetkellä en vielä ole täysin käsittänyt, että peruskoulu
on oikeasti kohta ohitse. Olo on haikea ja lukioon meno jännittää, mutta toisaalta odottaa
mielenkiinnolla, mitä se tuo tullessaan.

Olen menossa Perhon lukioon opiskelemaan, mutta jatko siitä eteenpäin on vielä auki.
Lukiossa minulla on kuitenkin aikaa miettiä, mitä haluan tehdä työkseni.

 

Onnea opiskeluusi!

PS Olen kopioinut Annun tekstin suoraan ja kone muutti kappaleen jaon "harvaksi", sorry!