NopolaNews 1.0 (2005 - 2012)
 
Pässinpökkimiä palomiehillePässinpökkimiä palomiehille

Pässinpökkimiä palomiehille

21.10.2013 Juttuvinkki / Kyyjärven palokuntanaiset & Tulentorjujat ry / AT

Kyyjärven palokuntanaiset lahjoittivat 20 paria villasukkia Kyyjärven palomiehille. No, yksi pari eksyy sentään Karstulaankin saakka. Sukkien päätikkaajana toimi Airi Kujala.

Kyyjärven paloasemalla vietetiin 21.10 mukavaa iltahetkeä, kun palokuntanaiset lahjoittivat lämpimät pässinpökkimät villasukat palomiehille. Hieno ele ja tarpeellinen lahjoitus, totesivat palomiehet yhdestä suusta. Ja kuten palokuntanaisten tyylliin on aina kuulunut - juhlahetkeä varten oli pöytä punaisena ja kahvin kera monenlaista tökkäämistä kakuista lämpimiiin piirakoihin.

Palokuntanaiset hankkivat langat ja olivat hengessä vahvasti mukana, kun päätikkaaja Airi Kujala sai keväällä alkaneen urakan päätökseen ja luovutti sukat niitä tarvitseville. Kaksikymmentä paria on melkoinen homma, mutta olihan siinä kuukauden seisokki kun jouduttiin lankoja odottamaan, totesi Airi. Kaikille ehdottomasti samanlaiset oli Airin tavoite. Hännisen Heikillä oli jalassaan edelliset palokuntanaisten tikkaamat sukat. Laatutyötä nekin ja hyvin ovat kestäneet, sillä kukaan ei enää muistanut oliko ne saatu Halmisen Arin aikaan vai jo Hännisen Pertin palopäällikkökaudella. Saarijärvelle saakka ei sentään sukkia lähetetä, mutta yksi pari matkaa kuitenkin Karstulaan palopäällikkö Panu Nurmivaaralla.

Kyyjärven palokuntanaiset ry täyttää ensi keväänä 40 vuotta ja jonkinlainen juhla on suunnitteilla. Alkuaikoina toiminta oli vilkasta ja hommaa pyöritettiin yli 60 aktiivin voimin. Väki vähenee ja ikääntyy, aika muuttuu ja tätä nykyä mihin tahansa vapaaehtoistoimintaan on entistä vaikeampi saada uutta verta mukaan, toteaa yli 30 vuotta puheenjohtajan nuijaa heiluttanut Irja Turpeinen. Palokuntanaisten toimintaan osallistuu vielä noin 40 henkeä, joista aktiivisia on parikymmentä. Palokuntanaisten iloiseen porukkaan törmää ainakin Paletin kahvitusten yhteydessä. Seuraavan kerran jo marraskuun alkupäivinä.

Aihealueen yhteistyöyritykset

Perhon Talouskauppa
Paletti kauppiasyhdistys
Viispiikkinen
Ruokala Margit
Sahapakka
R uusisalo
Sale Kyyjärvi
Iittala
Vaateliike Eves Oy