NopolaNews 1.0 (2005 - 2012)
 
Seurakunta haluaa pitää nykyiset palvelutSeurakunta haluaa pitää nykyiset palvelut

Seurakunta haluaa pitää nykyiset palvelut

5.12.2013 Kyyjärven seurakunta / Olavi Vallivaara

Kyyjärven kirkkoneuvosto esittää kirkkovaltuustolle hyväksyttäväksi toiminta-ja talousarvion vuodelle 2014 ja suunnitelman vuosille 2015-16. Talousarvioon sisältyy Siunauskappelin sisäänkäyntikatoksen ja pyörätuoliliuskan rakentaminen.

Talousarvio on laskettu 2%:n tuloveroprosentille, joka tuottaisi seurakunnalle verotuloja 293 500 euroa ensi vuonna eli vähemmän kuin oli Kevan johtajan vuosipalkka tai eroraha. Pienessä seurakunnassa verotuspohja on kapea. Tällä korotuksella saataisiin vuosikate positiiviseksi, mutta  tilikauden tulos poistojen jälkeen jää kuitenkin negatiiviseksi. Jos haluamme olla itsenäinen seurakunta ja taata nykyiset palvelut niin kuin vahvasti ainakin hallinnossa halutaan, meillä ei ole muita vaihtoehtoja. Meillä on kaksi päätoimista työntekijää, yksi 80% virka ja tuntipalkkainen toimi sekä lisäksi ostopalveluna taloushallinto-ja virastopalvelut sekä seurakuntamestarin palvelut. Lisäksi on toiminta- ja kiinteistömenot. Toinen vaihtoehto on liittyä naapuriseurakuntiin ja jatkaa nykyisellä veroprosentilla ja vähäisemmillä palveluilla. Verrattuina vapaa seurakuntiin meidän 2 %:n uhraus on pienempi. He antavat tuloistaan 10% seurakunnalle. Piispantarkastuksessa tuli selkeä kehoitus Tuomiokapitulista veroprosentin nostolle. Entisellä veroprosentilla ei enää voida jatkaa. Kriisiseurakuntien on lähdettävä liitoskeskusteluihin naapuriseurakuntien kanssa. Viime vuoden seurakunnan talouden tulos oli -80 000 euroa. Tappiota on jo paikattu rivitalo-osakkeen ja metsän myynnillä. Kirkkoneuvosto linjasi, että tulevaisuudessa seurakunta ei ehkä säilytä muuta kuin kirkkorakennuksen ja siunauskappelin. Nämä päätökset tehdään erikseen, jos talous niin edellyttää. Näin on tehty jo naapureina oleville liitosseurakunnille.

Kirkkoneuvosto esitti kirkkovaltuustolle Siunaukappelin sisäänkäyntikatoksen ja pyörätuoliluiskan rakentamista ja avustuksen hakemista kohteeseen Kirkkohallitukselta. Hankkeen alustava kustannusarvio on noin 25 000 euroa. Harkinnanvaraista avustusta haetaan nettilähetysten kehittämiseen kirkosta. Jumalanpalvelus- ja kolehtisuunnitelma kevääksi hyväksyttiin. Kirkkoherraa lomittaa Karstulan papisto ja pastori Petri Harju. Kanttorin lomitukset pyritään hoitamaan entiseen tapaan paikallisin voimin. Seurakunnan tilojen ja hautaamiseen liittyviä maksuja korotettiin. Kirkkoneuvosto toivoo, että seurakunnan kaikki tapahtumat ja ilmoitukset jatkuisivat maksuttomina Torstai-lehdessä. Viispiikkinen antaa ainoastaan kirkolliset ilmoitukset maksuttomana ja seurakunta osallistuu osaltaan kuntatiedotteen maksuihin Viispiikkisessä.