NopolaNews 1.0 (2005 - 2012)
 
MuistiasiaaMuistiasiaa

Muistiasiaa

18.9.2014 Saarikka/AnneMari Mäntynen

Tällä viikolla vietämme valtakunnallista muistiviikkoa. Kuvassa lääkäri Antti Kunnamo puhumassa muistisairauksista viime syksyn ensitietokursseilla.

Joka vuosi yli 13 000 suomalaista saa diagnoosin etenevästä muistisairaudesta. Suomessa sairastuneita henkilöitä on jo lähes 130 000. Etenevät muistisairaudet koskettavat eniten iäkkäitä ihmisiä, mutta myös työikäisenä eli alle 65-vuotiaana sairastuneita on jo arviolta noin 7 000-10 000.  Etenevä muistisairaus rappeuttaa aivoja ja heikentää laaja-alaisesti toimintakykyä.

Kotimaiset ja kansainväliset pitkäkestoiset seurantatutkimukset osoittavat, että elämäntapoihin vaikuttamalla voidaan pienentää muistisairauden riskiä ja myöhentää sairauden oireiden ilmaantumista jopa 3-5 vuodella. Tästä linkistä pääset tekemään Muistiliiton riskitestin, jossa selviää mikä on riskisi sairastua seuraavan 20 vuoden aikana muistisairauteen.

Saarikka ja Keski-Suomen Muistiyhdistys toimivat aktiivisesti ja monin eri tavoin Saarikan alueella muistioireista kärsivien hoitamiseksi ja tukemiseksi. Saarikalla on joka kunnassa nimettynä oma muistihoitaja.  Muistihoitajan työn tavoitteena on muistioireiden varhainen tunnistaminen, muisti- ja toimintakyvyn testaaminen, jatkotutkimuksiin ohjaaminen sekä sairastuneen ja omaisten tukeminen sairauden edetessä. Tästä linkistä löytyvät muistihoitajien yhteystiedot.

Keski-Suomen Muistiyhdistyksen työntekijänä toimii Saarikan alueella geronomi Enni Leppänen. Enni pitää muistinvirkistysryhmiä Karstulassa ja Saarijärvellä ja muistikahvilatoimintaa Kivijärvellä. Kehityksen alla on tänä syksynä työikäisinä muistisairauteen sairastuneiden ryhmä. Siitä tiedotetaan tarkemmin, kun ajat ja paikat selviää. Ennin työnkuvaan kuuluu hyvin monenlaista toimintaa.  Muistiyhdistyksen tavoitteena kun on ollut jo yli 20 vuoden ajan muistisairaiden ja heidän läheistensä arjen helpottaminen ja rinnalla kulkeminen ja muistitiedon jakaminen ja kehittämistyö. Ennin työpiste on siirtynyt 17.9 uusiin tiloihin, eli Saarijärvellä Sillankorvan toimitiloihin.

Lokakuussa järjestämme ensitietokurssin, josta vasta sairastunut ja läheiset voivat saada paljon hyödyllistä tietoa sairaudesta, kuntoutuksesta, eduista, apuvälineistä jne. Tervetuloa kuuntelemaan ja saamaan samalla vertaistukea samassa elämäntilanteessa olevilta. 

Toivotaan, että jossain vaiheessa täällä Saarikankin alueella pystyttäisiin tarjoamaan kotilomitusta. Jyväskylän seudulla tätä on jo jonkin aikaa ollut saatavilla. Laitan linkin Jyväskylän Muistiyhdistyksen kotilomitus-sivustolle, jossa on asiasta kiinnostuneille tarkempaa tietoa.

Jos olet huolestunut itsesi tai läheisesi muistioireista, ota rohkeasti yhteyttä meihin muistihoitajiin. Myös siinä tapauksessa jos jo edennyt muistisairaus on tuonut tullessaan sellaisia pulmia, joihin et itse ole löytänyt ratkaisua. Muistisairaus saattaa joskus  kuormittaa ihan kohtuuttomasti läheisiä. Mukavaa syksyn jatkoa.