NopolaNews 1.0 (2005 - 2012)
 
Kansanedustajien kuulumisiaKansanedustajien kuulumisia

Kansanedustajien kuulumisia

1.10.2014 Kyyjärven mediamyllärit ry / Aaro Toppinen

Keski-Suomen maakunnan kansanedustajien kuulumisia.

Keski-Suomen maakunnan kansanedustajat ovat ansiokkaasti olleet mukana Nopola Newsin sisällöntuotannossa kirjoittamalla ajankohtaisia kuulumisia eduskunnasta. Kukin vuorollaan ja tyylillään - mikäli kiireiltään ovat ehtineet - jo yli kahdeksan vuoden ajan. Taitaa muuten olla jo kolmas kokoonpano menossa.

Palautteen perusteella systeemiä on kehitetty siten, että kirjoitusjärjestys on etukäteen niin lukijoiden kuin myös kirjoittajien tiedossa. Kolumnipyyntö toimitetaan kansanedustajille viimeistään edeltävän kuukauden loppuun mennessä ja kolumnin toivotaan olevan luettavissa mahdollisuuksien mukaan kuukauden alusta lukien.  Mikäli aihealueella näkyy ainoastaan tämä ilmoitus eikä kolumnia ole julkaistu kuukauden puoleen väliin mennessä niin tuskin se ilmestyy loppukuustakaan:)

09/2014 Mikael Palola, kok
10/2014 Susanna Huovinen, sd
11/2014 Kauko Tuupainen, ps
12/2014 Sinuhe Wallinheimo, kok
01/2015 Tuula Peltonen, sd
02/2015 Aila Paloniemi, kesk
02/2015 Anne Kalmari, kesk
03/2015 Teuvo Hakkarainen, ps (ilmoittanut ettei toimita kolumneja NN:lle)
04/2015 Eila Tiainen, vas
05/2015 Mauri Pekkarinen, kesk

Pysykää kanavalla!