NopolaNews 1.0 (2005 - 2012)
 
Lyyli Mäntylä saateltiin haudan lepoonLyyli Mäntylä saateltiin haudan lepoon

Lyyli Mäntylä saateltiin haudan lepoon

4.9.2016 Kyyjärven seurakunta / Olavi Vallivaara

Lyyli Mäntylä siunattiin Kyyjärven kappelissa sunnuntaina 4.9.2016. Hautauksen jälkeen muistotilaisuus oli Kivirannassa.

Lyyli Marjatta Mäntylä e. Kemppainen syntyi Anna ja Onni Kemppaisen nuorimpana lapsena 11.1.1930 Karstulan Kieräeperällä. Hän varttui kodissaan 4 sisaren ja 2 veljen kanssa ja kävi kansakoulun. Lyylin lapsuuden- ja nuoruudenpäiviin liittyi sotavuodet. Kaksi veljeä kaatui sodassa ja se oli suuri suru koko perheelle. Lyyli oppi omassa kodissaan maatalon ja kodinhoidon työt.

Nuoruuden päivinä Lyylin ja naapurikylän pojan Heikki Mäntylän tiet yhdistyivät ja heidät vihittiin avioliittoon vuonna 1952. Ensin asuttiin yhdessä Lyylin kotona Kieräperällä ja sitten muutettiin Heikin kotiin, Oikarinkylän Mäntylään. Heikki oli aluksi metsätöissä ja myöhemmin autohommissa. Lyyli hoiti Heikin vanhempia, kotia, karjaa ja oli välillä työssä lyhyitä aikoja kodin ulkopuolella. Lyylillä ja Heikillä oli yhteinen kasvattityttö Hanna, joka muutti Mäntylään pikku tyttönä. Hän oli heille rakas ja läheinen. Hannan avioiduttua Eeron kanssa heidän lapsensa ovat olleet mummolle ja papalle läheisiä.

Karjasta Lyyli ja Heikki luopuivat vuonna 1973. Sen jälkeen Lyyli työskenteli ompelimossa Karstulassa. Lyyli harrasti paljon kutomista, liikuntaa ja marjastusta. Heikin kanssa he olivat innokkaita karavaanareita ja liikkuivat paljon asuntovaunun kanssa. Näillä matkoilla tutustuttiin moniin uusiin ystäviin. Lyyli osallistui paljon myös seurakunnan, Silmun ja Eläkeliiton toimintaan ja retkille. Vuonna 1998 he muuttivat asumaan Koivariin ja myöhemmin, kun Heikki rupesi sairastelemaan lähemmäs keskustaa olevaan rivitalo Korsuun. Heikki joutui lopulta sairaalahoitoon ja elämänsä viimeiset ajat Heikki sairasti Kivirannassa, jossa nukkui pois keväällä 2012.

Lyyli oli luonteeltaan iloinen ja seurallinen. Elämä jatkui Heikin kuoleman jälkeen Kyyjärvellä. Uutta iloa elämään toi Hannan pojalle syntyneet lapset. Meille kaikille yllätyksenä tuli sairaus ja Lyyli nukkui pois 23.8.2016.

Siunauksen toimitti Kyyjärven khra Olavi Vallivaara, kanttori Minna Erkkilä ja suntio Alpo Noponen. Muistotilaisuudessa Kivirannassa laulettiin tuttuja hengellisiä lauluja kanttorin johdolla, kirkkoherra puhui ja adressit luki Ulla Perämäki yhdessä Hanna Kyrönlahden kanssa.