Kolomas loikka

Sivulan kentällä oli vilikasta toimintaa. Kenttä oli nykysen Mikojanin linnan tienoilla. Se oli entinen lammashaka. Kankaanpään Jussi, minun vaari oli luovuttanu sen urheilukäyttöön. Alakuaikona siellä pelattiin pesäpalloa. Joukkueita oli usseita ja ottelut oli ankarat. Jussi-vaarilla oli aitiopaikka.Se istu kannon nokassa piippu hampaissa ja noitu hilijaa itekseen jos suosikkijoukkue ei oikein  pärijänny.

Poijjat varsinkin oli kovia urheilemmaan. Sivulan kentällä ne pelas jalakapalloa ja oli kentällä hyppypaikatkin. Siitä saivat virmaa ku Pentti Nikula teki seiväshypyn maalimanennätyksen. Jokkainen halus olla Pentti Nikula. Ku mätkähti selälleen sahajauhokassaan, ties hypänneesä.

Jalakapallojoukkueet  valittiin pyhä-aamuna. Aamupäivällä oli ensimmäinen peli, iltapäivällä toinen ja vielä iltasella saatto olla kolomas. Varmaan kelepas voileipä ja maito päivän päätteeks, eikä unta rengänny ootella. Sivulan kentällä kävi enimmäkseen Kotkanperän poikia. Joskus pistettiin leikiks. Pää alaspäin pyörittiin paikallaan jonkun aikaa. Siitä ku lähti kävelemmään ni oli het ku ois ollu lujasti päissään. Ei tahtonu pysyä pystyssä. Paria kaveria alako oksettammaan ja niin purskahti makaryynivellit kankaalle.

Teuvo-veli oli innokas urheilija. Tuvan takana pellolla se heitti keihästä ja kartanolla hyppäs pittuutta. Kilipailujakin se piti. Jos ei ollu kettään kaveria, se ite esitti joitain tunnettuja hyppääjiä. Ne muka hyppäs vuorotellen ja pisimmälle hypänny oli tietysti voittaja. Kerran Teuvo loukkas ihtesä urheillessa. Se hyppäs vauhikkaasti kolomiloikkaa. Maassa sattu olemaan lauvanpätkä, jossa oli naula pystyssä. Tottakai kolomas loikka osu justiin siihen naulaan. Naula jurskahti het jalakapöyvästä läpi. Onneks ei osunu luuhun. Varmaan se otti kippeästi. Minä juoksin Lehtolaan hakemaan lyijyvettä. Sillä sitä vammaa lääkittiin. Lyijyves ei sunkaan ollu ihan haavanhoitoon tarkotettu, mutta oli kai se parempi ku ei mittään. Vähhään aikaan ei hypitty kolomiloikkaa.

Vanhempana veli harrasti juoksua, kilipailikin jonkun verran. Yhtenä lauantai-iltana se lähti harijotuslenkille. Oli aika kylymä ilima, pakkasta ja luntakin maassa. Ähtyrinpurolla se kävi kääntymässä. Muistan miten voipuneena se tuli takasin, istu lattialla, nojas seinään ja joi kylymää vettä. Kyllä myö säikähettiin ku se meni valakoseks ku kalakkilaivan kapteeni, täris ja tais tajukin olla hetken aikaa kankaalla. Äiti rupes toimimaan, vaihettiin kuivaa vaatetta päälle ja peiteltiin vilttien alle sänkyyn. Äiti juotti lämmintä mehua ja niin alako potilas tokenemmaan. Äitin piti vielä mennä navettaan, muut oli jo saunassa. Minä sain jäähä päivystämmään. Istun tuolilla kammarin oven suussa ja seurasin silimä kovana alakaako posket punottammaan. Selevittiin säikäyksellä ja ehkä opittiinkin jottain.

Isäkin urheili nuorena miehenä. Se juoksi ainakin tuhattaviittäsattaa metriä. Oli vissiin kohtuullisen hyväkin siinä. Perhossa oli ollu kilipailut ja isä oli voittanu. Perholaiset oli kai olleet harmissaan ku naapurikylän poika voitti. Ne oli sanonu:"Tuu seuraaviin kilipailuihin, ni katotaan sitten miten käy!" No, kunto oli kohallaan ja taas juoksi Arvi voittajana maaliin.

Kilipailuja ei aina kannata ottaa kovin vakavasti. Muistan yhet kilipailut Kankaanpään kartanolla. Vaarille ja mummulle oli tullu kauempaa sukulaisia kestinkiin. Yks meijjän ikänen poikakin oli mukana. Sillä oli oikein valakonen kauluspaita ja mustat rässihousut päällä. Poijjat esitti, että juostaan kilipaa makasiinin ympäri. Lähtö ja maali oli tallin eessä. Vieras poika innostu kovasti. Ei muuta ku kilipailu käyntiin. Myö tytöt kannustettiin, hypittiin ja huuvvettiin. Pian ilimesty tasaväkinen porukka makasiinin takkaa. Loppusuoralla vieras kaatua mätkähti mahalleen heinikkoon. Valakosen paijjan kyynäspäät sotkeentu ruohonvihireään. Se rupes selittämmään, että ois voittanu, jos ei ois kaatunu. Meistä kyllä näytti, että se kaatu tahallaan. Se tutki harmissaan vihireitä paijjanhihojaan ja meni saunan rappusille istumaan ja paikkaamaan mökönturkkia. Tais olla vähän huono häviäjä.