NopolaNews 1.0 (2005 - 2012)
 
Vuosi pulkassaVuosi pulkassa

Vuosi pulkassa

21.12.2018 Mari Autio/MLL

Näin loppuvuodesta ja juhla-aikaan valmistautuessa tulee miettineeksi menneitä. Näin on käynyt myös lähipäivinä. MLL:n vuosi 2018 Kyyjärvellä on pitänyt sisällään monenlaista, ja päällimäisenä niistä mieleen on jäänyt se, kuinka tyytyväisiä ihmiset ovat olleet kun paikkakunnallamme jotain järjestetään. Kyyjärven MLL:n 70-vuotisjuhlavuosi lähenee loppuaan ja siirrymmekin arvokkaasti uudelle vuosikymmenelle, sillä yhdistyksen toiminta jatkuu myös ensi vuonna. Ilman vapaaehtoisia meitä ei olisi. Kuitenkaan tapahtumien järjestämisessä ei olisi mitään järkeä jos niissä ei olisi kävijöitä. Toivomme siis että jatkossakin voimme järjestää Kyyjärvellä sen näköistä toimintaa mistä ihmiset kiinnostuvat. Otamme mielellämme vastaan palautetta. Meitä voi seurata Facebookissa @MLLKyyjarvenpaikallisyhdistys. Sivuilla kerromme ajankohtaisia asioita toiminnastamme ja saattaapa sieltä löytyä vaikkapa kilpailuja ja muuta mielenkiintoista. Ota sivu vaikka heti seurantaan! Jäseniäkin mahtuu aina mukaan, jäsenmaksuhan on edelleen 25 € vuodessa mutta mikäli liityt vuoden loppuun mennessä, vasta ensi vuoden jäsenmaksu lähetetään. Jäseneksi liittyminen käy helpoiten netissä https://liityjaseneksi.mll.fi/ Tämän vuoden puolella liittyneille toimitetaan liittymislahja!

Kaarina Helakisan joulurunon myötä kiitämme lämpimästi kaikkia toiminnassamme mukana olleita ja toivotamme rauhaisaa joulunaikaa ja kaikkea hyvää vuoteen 2019!

Joulu kuulostaa kulkuselta.
Joulu tuntuu pumpulilta.
Joulu maistuu piparilta
tai namuselta
tai mantelilta.
Joulu näyttää tähtöseltä.
Joulu näyttää kynttilältä.
Joulu tuoksuu vihreältä
tai punaiselta
tai ruskealta.
Sillä joulukuusi on vihreä
ja kuusen oksan kätkössä
on piparipossun seurana
kirkkaanpunainen omena.