KyKy-palloilun aamunkoi.Tässä olisi tällainen ekapohjustus.

KyKy-palloilun aamunkoi

Kyyjärven Kyky on viime vuosien lentopalloihme Suomessa. Vuodesta toiseen se yltää sarjatasonsa kärkijoukkoon ja nousu valtakunnan eliittisarjaan on useamman kerran ollut vain ns. hilkkua vaille. Kyvyn palloiluhistoria alkaa jo sodan jälkeisistä vuosista. Pesäpallo oli tuolloin valtalaji. Kylien väliset ottelut olivat tunteikkaita tapahtumia. Kirkolla pelipaikkana oli ns. Sivulan kenttä, jonkinlainen suht tasainen avoin keto, paikassa jossa nyt sijaitsee Mikojanin linna ja tien vieressä komea hirsinen omakotitalo. Kumpula oli toinen vahva pesislinnake, joka pelasi ottelunsa ns. Lähdepellolla, siinä Ohramäen kohdalla Pölkki-Kumpula -tien alapuolella.

Itse olin noina aikoina vielä alle kouluikäinen, mutta Sivulan kentän katsomopaikat (muutama iso männynkanto) vielä hyvin muistan. Muistan myös kuinka kirkonkylän joukkue ja Peuraperä (silloin, nykyään Peuralinna) ottivat mittaa toisistaan. Peuraperällä oli kaksi mieliin jäänyttä hahmoa; Oiva  Huumarkangas, huippupelaaja ja oma idolini, sekä vanhempaa polvea Vihtori Huumarkangas, eläytyjä ja kannustaja (nykyään sanottaisiin fani).

Oiva pelasi kakkospolttajana ja teki vastustajan etenijöistä paloja solkenaan. Vihtori kannusti ja huuteli kehuja, mutta olipa samalla eräänlainen pelinjohtajakin. Kun oli tiukka paikka, niin Vihtori pomppasi kannolta ylös ja kiljaisi korkealla äänellään heittäjälle että VINHA! Varsin usein sen jälkeen tuomarin pilli vihelsi kaksi lyhyttä, joka vielä nykyäänkin tarkoittaa paloa.

Pelimatkat tehtiin yleensä pyöräillen maila tarakalla ja räpylä sarvessa. Kirkonkyläläiset pyöräilivät myös Kumpulaan Lähdepellolle ottamaan mittaa sikäläisestä kovasta yhdistelmästä. Eräs muistikuva tällaisesta löytyy jostain 50-luvun alkuvuosilta. Silloin olin serkkuni kanssa Saunakylällä Juoksuahossa Kymi-yhtiön metsänistutuksella. Silloin ei lapsityövoimaa työsuojeluviranomaisten toimesta vielä estelty, joten saatoimme aikuisten mukana kävellä aamuisin siitä Heloahon ohi kilometrin verran mustaan kulotettuun aukkoon. Siellä sitten vain taimipussi esiin ja hommiin.

Innostus oli kova kun tiesimme kirkonkyläläisten tulevan pelaamaan Kumpulaan, niinpä sitten päivän päätteeksi otimme polkupyörämme ja rämistelimme mäkistä ja mutkaista hiekkatietä varmaan kymmenen kilometrin matkan Ohramäkeen. Pelin tulos ei ole jäänyt mieleen, mutta tunnelmaa ei siitäkään kesäillasta puuttunut. Paluumatkalla kävimme vielä Mustassalammessa uimassa. Se tuntui mukavalta, niinkuin myös Tammisen Kaisan meille varaama mehukin aitassa, kun viimein kaivauduimme petiin ja unten maille ennen seuraavan aamun istutusurakkaa.

Nuo 40- ja 50-luvun taitteen pelit pelattiin näillä kentillä. Sitten heti 50-luvun alussa valmistui kirkolle, nykyisen koulukeskuksen vaiheille uusi kenttä, jolle pelit siirtyivät. Tiukasti savipohjainen, 250 metrin juoksurata, ruohotupsu siellä täällä, juoksuradalla oli 2x2 tuuman puureunus, joka kiersi kentän. Myös Oikari sai oman kenttänsä suunnilleen samalla varustuksella, pohja oli pehmeämpi, viereisestä soraharjusta johtuen.

Kirkonkylän kentällä vietettiin ikimuistoinen seudun Soihtujuhla olympiakesänä 1952. Paikalla oli arvioiden mukaan ainakin 5000 ihmistä. Soihtu vietiin pitäjän läpi paikallisten nuorten urheilijoiden voimin ja kentällä pidettiin juhla puheineen. Ohjelmaan kuului myös 4 vuoroparin näytösottelu KyKy - Alajärven Ankkurit. Oikarin kenttä oli sekin aktiivisessa käytössä ja siellä järjestettiin mm. Harsunkankaan hiihdot. Saattaisinpa mainita, että laji nimeltä lentopallo osoitti jo tuolloin heräämisen merkkejä. Nykyinen kunnantalo oli silloin Aulis Pölkin liikerakennus, jonka pihassa oli erillinen Pika-Baari -rakennus. Sen vierellä oli kesäisin lentopallokenttä verkkoineen, jossa sitten innokkaat harrastajat iltaisin ja viikonloppuisin pelasivat.  

KyKy aloitti pesäpallon sarjatoiminnan 50-luvun puolivälin tienoilla. Siitä ja jalkapallon sekä muun urheilun roolista pitäjän 50- ja 60-luvuilla, kertoilen seuraavissa tarinoissani. 

Taisto Kotka