NopolaNews 1.0 (2005 - 2012)
 
Satutunti & koko perheen tarinatuokio Satutunti & koko perheen tarinatuokio

Satutunti & koko perheen tarinatuokio

29.10.2019 Maarit Ohranen / Kirjasto

Neljän Koon tarinatalkoiden vetäjä Irma Hirsjärvi viihdyttää Kyyjärven kirjastossa ma 4.11. sekä aamuisella satutunnilla että illan tarinatuokiolla.

Satutunti aloitetaan kirjastossa klo 10. Irma esittää tarinankerrontaa kirjasta Mies ja Kanto - Nin iyo kurtun (2014). Kyseessä on kokoelma somalialaisia ja länsimaisia satuja ja tarinoita sekä suomalaista kansantarinaperinnettä. Teoksen ovat kuvittaneet, toimittaneet ja kääntäneet Suomeen tulleet somalinuoret vuoden 2014 aikana osana suomen kielen projektia.

Illalla klo 17.30 on vuorossa Koko perheen tarinatuokio: Sarvesta pohjoiseen - tarinaperinnettä maailmalta. Illan tarinatuokio pohjautuu myöskin kirjaan Mies ja kanto, jonka alaotsikko on Tarinoita sarvesta pohjoiseen, ja sen ensimmäisessä osassa onkin nuorten muistelemia kertomuksia Afrikan sarvesta, Somaliasta. Toisessa osassa sukelletaan veijaritarinoihin, ja niissä nähdään yhtäläisyyksiä muun muassa suomalaisten hölmöläistarinoiden kanssa. Kansantarujen päätteeksi kirjasta löytyy maailman luomiskertomus Kalevalasta. Tämä illan tarinatuokio sopii kaikenikäisille!

Tervetuloa!